perjantai 16. syyskuuta 2011

Perjantai. Kuntaliitossopimus. Ym.

Ei sadetta tänään, mutta pilvinen oli päivä.
Nyt illalla on ihanan tyyntä ja kuu mollottaa taivaalla.

Päivä vierähti erilaisissa asioissa niin Ylihärmässä, Kauhavalla kuin Lapuallakin.
Maakuntamatkailu avartaa. Heh.

Teinin tettiviikko loppui tänään.
Todella hyvät arvostelut oli teinille kirjoitettu tettiviikon päätteeksi.
-----------------------------

Olen esittänyt Kauhavan johtaville henkilöille toiveen nähdä mm. pöytäkirjaa tai muistiota jossa todetaan tie- ja siltahanke yhdeksi kuntaliitoksen perustuskivistä, ennen liitosta.

Lukemattomissa lehtileikkeissä valtuutettu Liinamaa toteaa:
Silta- ja tiehanke Kankaan ja Annalan välillä on yksi tärkeimmistä kuntaliitoksen perustuskivistä. Silta- ja tie kun on luvattu Kankaalaisille ennen kuntaliitosta ja on siksi kirjattu kuntaliitokseen.

Kiinnostuin Liinamaan useista lausunnoista medialle sillan- ja tien suhteen. Joten esitin toiveen saada nähdä ko. lupauksen todisteet.

Kauhavan kaupunginjohta lähetti viestin, että etsivät ko. papereita arkistosta.
Kauhavan hallintojohtaja sitten lähetti minulle pyytämäni dokumentit.

Aloitetaan muistiosta, jossa silta- ja tiehanke on Kankaalla asuville mukamas luvattu.
Valitettavasti kopiointi ei onnistunut, mutta muistio on nähtävillä Ylihärmän entisellä kunnantalolla.
Tässä ote muistiosta, jonka hallintojohtaja lähetti vastauksena kysymykseeni:

Aika 8.2.2007 Klo: 19-21:15
Paikka: Kylätalo Tempaus, Kangas

KOHTA 4: Keskusteltiin Kauhavan ja Kankaankylän välisen tieyhteiden rakentamisesta.
-------------------------------

Siis keskusteltiin, mitään ei päätetty.
---------------------------------
Hallintojohtaja lähetti myös Ylihärmän valtuuston päätöksen ko. hankkeesta kuntaliitokseen.

Tässä ote pöytäkirjasta ja päätöksistä

Kokouspäivä 14.6.2007 Sivu 15
Ylihärmän valtuusto

Edelleen kunnanhallitus:

3. edellyttää, että yhdistymissopimukseen kirjataan Kankaan kylän ja Kauhavan välisen tieyhteyden rakentaminen viimeistään vuonna 2012.

4. päättää esittää selvityshankkeen ohjausryhmälle, että YHDISTYMISAVUSTUSTA käytetään YLIHÄRMÄN alueella seuraavasti:

- Kauhava - Kankaan silta 500,000 €
- Kiistola - Rannajärvi - liikenneväylän parantaminen 400,000 €
- Maanhankinta, ENINTÄÄN 212.000€
------------------------------
NÄINHÄN ON KUNTALIITOSSOPIMUKSEEN KIRJATTU.

KYSYNKIN EDELLEEN, missä asiakirjassa on päätös, että silta- ja tiehanke on Kankaalaisille luvattu kuntaliitoksen yhteydessä.

Samoin kysyn ja ihmettelen, missä ovat tierahat.

Siltaan on varattu 500,000 €, josta suurin osa on jo mennyt suunnittelijoille.
Maanhankintaan, enintään 212,000 €.
Maanhankinta voi tarkoittaa mitä vain ostamista, ei ainoastaan peltoja tiehen.

MUTTA, MISSÄ ON RAHA JOKA ON VARATTU TIEHEN ?

Ei löydy yhdestäkään hallintojohtajan lähettämistä päätöksistä, kuten ei päätöstäkään lupauksesta Kankaalaisille. Vaikka lupaus sillasta ja tiestä on todellakin yksi kuntaliitoksen tärkeimmistä perustuskivistä, Liinamaan mukaan.

Sopimus on sopimus ja sopimuksen mukaan pitää elää.

Ylihärmä on sopinut, että siltaan käytetään 500,000€ ja maanhankintaa, mitä liekin 212,000€

Tierahat, puuttuvat siltarahat sekä maanostorahat maksavat kyllä muut kuin Ylihärmäläiset.
Ylihärmän tekemä sopimus Ylihärmän yhdistymisavustusen käytöstä ei riitä edes siltaan.

On aika mielenkiintoista todeta, ettei todisteita lupauksesta löydy ja etteivät sovitut rahat riitä mihinkään.
Miksi siis ajetaan eteenpäin silta- ja tiehanketta, kun tiehen ei ole liitossopimuksessa varattu senttiäkään?
Ehkä siksi, että hanke on todellakin yksi tärkeimmistä kuntaliitoksen perustuskivistä, vaikka todisteita Liinamaan esittämästä lupauksesta ei löydy. ( Pitäisi löytyä )
Puhumattakaan, että löytyisi rahaa tiehen josta ei ole sopimuksessa mainittu sanallakaan.

No, siinä sitä ihmeteltävää.

Saunassa tuli käväistyä, joten: Huomiseen





Ei kommentteja: