sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lauantai ja Sunnuntai. Halla-Ahon "ennustus". Ym

Tämä sunnuntai oli ihanan kaunis ja sateeton. Toivottavasti tulvavesi laskee nopeasti, eikä enää uhkaa taloja.

Aamupäivästä lähdimme koko sakki kohti Merikaartoa. Teini leikkaamaan ruohoa, mies auttamaan vävyä ja minä poistamaan teipinjälkiä ikkunanpielistä.

Kaikki tuli melkein tehtyä, itsellänä vain työkalu teipinpoistoon hajosi. No, ei auta kun ostaa uusi ja jatkaa joskus uudelleen hommia.

Sain melkein hepulin kun luin Ilta-Sanomien ja Iltalehtien otsikoita.

On tuo Halla-Aho melkoinen ennustaja.
Ennustaja joka kirjoitti, mitä kirjoitti armeijasta ja sen käyttämisestä apuna mm. Kreikassa.
Suomi toteutti ensimmäiseksi Halla-Ahon mietteet kansan pelastamiseksi uhkaavilta vaaroilta.
Onneksi Olkoon Suomi.

Alla ote Suomen armeijan käytöstä tilanteessa, jossa muiden kansalaisten elämän jatkuminen haluttiin turvata:
---------------------------------

Massiivisen poliisioperaation sai aikaan uhkaavasti käyttäytynyt mies.

Etelä-Pohjanmaalla Myllymän kylässä Ähtärissä oli huomiota herättävän iso poliisioperaatio perjantain ja lauantain vastaisena yönä.

Ilta-Sanomiin yhteyttä ottaneen silminnäkijän mukaan myöhään perjantai-iltana paikallisen Siwan lähellä oli noin kymmenen poliisiautoa, ambulanssi ja niiden lisäksi myös kaksi panssariajoneuvoa.

Etelä-Pohjanmaan poliisin mukaan kyse oli piiritystilanteesta.

- Poliisi sai perjantaina illalla kello 20 aikaan tiedon, että eräässä asunnossa on uhkaavasti käyttäytyvä 52-vuotias mies, jolla on hallussaan useita luvallisia asetarvikkeita, rikosylikomisari Urpo Lintala kertoo.

Lintalan mukaan mies ei ollut yhteistyöhaluinen ja hän kuulosti puhelimessa vaaralliselta.

- Poliisi päätti, että aseet haetaan häneltä pois voimakeinoja käyttäen. Armeijalta pyydettiin avuksi kaksi panssariajoneuvoa, Lintala kertoo.
-------------------------------
Että niin, onneksi on armeija joka tulee ja suojelee muita kansalaisia, poliisin lisäksi.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

LAUANTAI:

Päivä kului ensin Seinäjoella hommissa.
Iltapäivä kaikenlaisten askareiden kanssa.
Vettä satoi tasaiseen tahtiin koko päivän ja tulvavesi vain nousee.
"Naapuri" poikkesi iltasella kylässä. Maailmaa parannettiin ja vitsiä heitettiin.

Saunassa tuli oltua ja löylyistä nautittua.
Huomiseen.

Ei kommentteja: