torstai 14. tammikuuta 2010

Torstai, Vaasa, kamarikirjasto ym.

Aamulla lähdettiin Kauhajoen vieraan kanssa kohti Vaasaa klo: 05.45.
Matka sujui hyvin ja olimme ajoissa perillä. Kauhajoen vieras jäi "kyläilemään" pariksi päiväksi Vaasaan.
Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat kanssani meille, käväisin hakemassa samalla reissulla.

"Kersa" teki tänään lasitöitä ja häpeäkseni on tunnustettava, teki parempaa jälkeä kuin minä.
Ensimmäinen "kersan" lasityö on taideteos verrattuna nykyisiin omiini.
Syntymälahja isän puolelta, pakko se on näin todeta.

Pakkasesta ei tänään ollut tietoakaan, onneksi.
Mittari näyttää nyt ulkona olevan -2.4, eli melkein kesä. (ihanaa)

Illalla olin työvuorossa kamarikirjastolla, "kersa" käväisi myös paikalla kahteenkin otteeseen.
Aika kirjastolla kului nopeasti, asiakkaita kävi tasaiseen tahtiin.

Viimeisen asiakkaan kohdalla (pakko tunnustaa) jouduin ilmoittamaan, että kirjasto suljetaan.
Kirjat hän oli valinnut aikoja sitten, mutta maailman parannus otti oman aikansa.
Pikkuisen meni "ylitöiksi", mutta eipä tuo haittaa.
Asiakkaan tyytyväisyys on kaiken A ja O.

Pitkä oli päivä mutta antoisa.
"Kersan" kanssa olimme saunassa, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: