lauantai 30. tammikuuta 2010

Lauantai, monenlaisia ongelmia, mutta myös hyvääkin.

Tänään tuli kolattua piha puhtaaksi lumesta kun mies ja teini olivat ammuntakisoissa Lehtimäellä.
Teinin palkintohylly alkaa olla loppuun käytetty, tilan puolesta.

Miehen ja teinin kotiuduttua kisoista lähdimme Ylihärmän keskustaan tapaamaan nuortaparia.
Ei sujunut tapaaminen kovinkaan hyvin, mies kun on sairaalloisen mustasukkainen.

Kihlatun olisi pitänyt käydä tänään lääkärissä, mutta mies ilmoitti että vasta maanantaina mennään lääkärille.
Kyseinen lääkäri kun on miehen mukaan ainut joka voi tutkia naista ilman epäilyjä "naimisesta" lääkärin vastaanotolla.

Sääliksi käy naisparkaa, nyrkin ja hellan välissä on kohta jos ei ymmärrä häipyä ajoissa.

Sairaalloisen mustasukkaiset osaavat verhota mustasukkaisuuden huolehtimisen tiliin.
Töissä ei voi käydä syitä löytyy, ei voi käydä missään yksinään, syitä löytyy.

Sairaalloinen ihminen alistaa toisen niin, ettei omaa tahtoa enää löydy.
Alistettu ihminen saatetaan soittamaan puheluita ja esittämään, että kaikki on hyvin.

Nämä puhelut ja esitys kertovat päinvastaista, kaikki ei ole hyvin.
Etenkin jos puhelu käsittää kolme-neljä sanaa ja suljetaan sitten.
Soiton jälkeen puhelimet on kiinni, ei voida kysäistä: Mitä sinä äsken tarkoitit 3-4 sanan puhelullasi?
JÄRKYTTÄVÄÄ.
----------------------------------------
Asiasta toiseen. Olen saanut kovasti kysytyn kirjan: Vastavakoilu iskee, vuodelta 1943.

Kirja tosin lähti heti kiertoon kun tieto sen saapumisesta tuli tietoon.

Kirjaa ei lähikirjastoista ole löytynyt, uutterasta hakemisesta huolimatta.

Nyt, kunhan kirja palaa joskus takaisin innokkaiden lukijoiden käsistä, sitä voi lainata kamarikirjastolta.
Asiakkaiden tyytyväisyys on A JA O.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: