sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Sunnuntai, Vaasalaiset uutta autoa näyttämässä, toiminakertomusten tekoa.

Aamupäivästä mies ja teini lähtivät ampumakisoihin Anssin Jussin areenalle Ylihärmään.
Ihan mukavasti oli mennyt, mitä nyt kiikarin kanssa oli ollut ongelmia.
Vaasan "kersa" ja vävy tulivat käymään uudella autollansa.
Kyseessä on farmarimallinen diesel Saab.


Kävimme autolla "kersan"kanssa kaupassa ja hyvin tuntui kulkevan, ihmettelin vain sitä että siinä on kuusi vaihdetta pakin lisäksi.
En ole ennen moiseen törmännyt, no oppia ikä kaikki.

Vaasan porukka jäi toki iltaan saakka ja saunoivat myös.

Itse olen tehnyt toimintakertomusta vuodelta 2009 ja toimintasuunnitelmaa vuodelle 2010 kamarikirjaston osalta.
Lyhyt on kamarikirjaston historia, mutta kirjoitettavaa riittää.
Toiminnallinen kirjasto, pakko todeta.

Eipä sitä kummempia näin sunnuntaina saunottu on, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: