torstai 8. lokakuuta 2009

Keskiviiko, torstai ja koulun 100 - vuotisjuhla.

Eilinen, eli keskiviikko meni täydellisesti kamarikirjaston kirjojen luetteloimiseen tietokoneelle.
Täytyy tunnustaa, lopuksi en meinannut erottaa enää numeroita, mutta ensimmäinen vihko sisältöineen on tallennettu.
Ei siinä jaksanut blogia kirjoittaa, kun tuntui ettei järkikään enään pelaa.

Tänään, torstaina otin rennommin.
Vaasan "kersa" tuli aamusta Kisun kanssa ja autteli listaamisessa.

Illalla oli Kankaan koulun 100-vuotisjuhla.
Ensin oli kahvitus Tempauksella ja varsinainen juhlaosuus koululla.

En teidä lukumäärää juhlaan osallistuneista, mutta paljon heitä oli.

"Kersa" sai illalla hoitaakseen kamarikirjaston valvontavuoron.
Ihan mukavasti oli väkeä käynyt tutustumassa myös kirjastoon.

Itse olin Tempauksella siivoamassa ja laittamassa paikkoja kuntoon kahvituksen jäljiltä.
Mikäs siellä oli ollessa ja tehdä työtä kun tiesi sen helpottavan koululaisten vanhempien työtä, juhlan päätyttyä.
Itsellä kun ei koulussa ole lapsia niin ajan voi käyttää muiden auttamiseen, samoin kuin "kersa" tuli Vaasasta tuuraamaan kirjastoon.

Siinähän isoimmat tapahtumat, näin hätäsiltään.

"Kersa", vävy ja Kisu lähtivät Vaasaa kohti ja saunassa tuli jo oltua, joten:
Huomiseen.

Ei kommentteja: