perjantai 21. elokuuta 2009

Perjantai, Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ?!

Aamusta lähdin "naapurin" luokse tekemään hyllyä loppuun.
Eipä saatu vielä päivällä, mutta illalla hylly oli valmis.

Huomenna veidään hylly kamarikirjastolle, paikkaan jonka se on ansainnut.

Samaten huomenna alkaa kuntosalin/ punttisalin tyhjennyt vanhasta tavarasta.

Onneksi Kauhajoelta tuli illalla vieraita, lisävoimaa kun tarvitaan.

Ilkkassa oli tänään mielenkiintoinen kirjoitus Kauhavan kuntaliitoksesta.

Kaupunginjohtaja Mattila toteaa hienosti: Suut kiinni kun kouluja lopetetaan, kuntaliitoksen myötä rajat neljän eri kunnan ovat purkautuneet.
Voiko enää hienoimmin sanoa: Turha valittaa ja turvat tukkoon.
Lapsi saattaa käydä koulunsa ihan eri pitäjässä kuin nykyisin.

Rehellisemmällä linjalla on, Heikki Aho.
Aho sanoo asiat niin kuin ne ovat ja tulevat olemaan.
Samoin minä, kunnallisvaalien esitteessä itsestänä toin saman asian jo silloin esiin.

Aho toteaa, että : Kuntayhtynä Kaksineuvoisen ehdotuksesta tuki vanhusten asiointiliikenteestä lopetetiin.

Asian tekee kummalliseksi Raimo Rintalan vastaus asiointiliikenteen lopettamista.
Laitan tähän Rintalan vastauksen kysymykseeni vanhusten kuljetuspalvelun loppumisesta.

Re: Kauhavako lopettanut palvelun?‏
Lähettäjä: Raimo Rintala (raimo.rintala@kaksineuvoinen.fi)
Lähetetty: 20. elokuuta 2009 5:39:29
Vast.ott.: eija kiviharju-ketola (e.kiviharju@hotmail.com)
Niin, kysymyshän on näkökohdasta.
Kauhavan vaatimuksesta lopetettiin sellainen, joka ei ollut kuntayhtymän
lakisääteine tehtävä ja jota tuettiin vain osassa entisiä Kauhavan
osa-alueita.
Asiasta en päätä, mutta kaupunki aloittaa tai ei palvelun. Ei
kuntyhtymä.
t
Raimo Rintala

Mielenkiintoista tietoa.
Minäkin olen koko ajan Ahon tavoin syyttänyt Kuntayhtymä Kaksineuvoista palvelun
lopettamista.

Johtavan lääkärin vastaus antaa kyllä ihan eri näkökulman asiaan.

Kumpikohan on oikea? Pitää ottaa selvää, vanhukset ovat jo turhaan kärsineet ja jos
Kauhava on käskyn takana, voi vain todeta: Ala-arvoista toimintaa.

Jaaha, saunassa tuli jo oltua: Huomiseen.

Ei kommentteja: