lauantai 15. elokuuta 2009

Lauantai, monia asioita mahtunut

Tänään oli taas ns.kiirepäivä.

Aamupäivästä lähdin Takalan Ylihärmän Nuorisoseuran esityspaikalle jossa esitettiin näytelmä Lumikki.
Olin tuuraamassa erästä henkilöä keittiö ja kassapuolella.
Väkeä oli kiitettävästi, kahvi, tee, mehu sekä pulla ja piparit maistuivat kaikille katsojille väliajalla.
Huomenna, Sunnuntaina on viimeinen esityskerta.
Kannattaa mennä katsomaan, etenkin perheiden joissa on äitipuoli.

Mieheni lähti aamusta reserviläispyöräilyyn. Matka oli Ylihärmästä Voltin kautta ja takaisin Ylihärmään. Mahtava tapahtuma oli ollut. Kävivät mm. Isotalolon Antin kotipaikalla Alahärmässä, Jossa nykyinen samalla tilalla asuava Antti Isotalo esitteli sukunsa historian peri n juurin.
Tapahtumaan osallistui noin 160 pyöräilijää.
Tapahtumaan liittyi matkan jälkeen ohimarssi Ylihärmän keskustassa ja seppeleenlasku sankarihaudalla.

Meillä kankaalla oli illalla latotapahtuma, pyöräilyn merkeissä.
Tapahtuman nimi oli Joki pyöräily.
Kävimme mieheni kanssa myös ladolla, tottakai pyörillä.
Oli mahtava tunnelma, makkaraa paistettiin, tikkaa heitettiin, karaokea lapset lauloivat ym. mukavaa.
Mieheni voitti tikkakisan ja minä sain huonoimman heittäjän palkinnon.
(Ensimmäisen ja huonoimman heittäjän palkinto kisassa tulivat siis samaan taloon.)

No, eipä muut pystyneet samaan kuin minä, eli olen ylpeä 4 pisteen heitostani.

Toivottavasti tapahtuma uusitaan mahdollisimman pian, viimeistään ensi vuonna.

Kuten huomaatte, saunassa olen jo ollut joten:
Huomiseen.

Ei kommentteja: