torstai 2. heinäkuuta 2015

Timo Soini sekoilee. Kanerva ja Tuomioja yrittivät korjata virheen, mutta epäonnistuvat.

Seinäjokihan se taasen kutsui.
Kyllä oli harvinaisen hikoiluttava päivä.
Ihan sama teitkö jotain, tai et.

Ei jaksanut kotiin tullessa kuin istua ja tuijottaa saunan ikkunaa.

On meillä ministeri.
Ensin oltiin sitä mieltä, missä EU siellä ongelma.
Nyt ollaan niin EU:n puolesta, että ammutaan yli ja reippaasti.
Missä on Soinin vakaumus?
Vakaumus, millä kansa saatiin äänestämään Perussuomalaisia?
En halua sitä kirjoittaa , mutta syvältä se on.

Onneksi netissä on keräys EU:sta eroamisen puolesta.
Uskon, että ääniä kertyy.
Lehdet, tosin ovat hyvin hiljaa tästä keräyksestä. Miksi?? Luoja tietää,
miksi tämä keräys pitää piilottaa kansalta.

Alla on Antti Pesosen kirjoitus asiasta. Täyttä asiaa joka sana:


Soini & co kaivaa verta EU-Suomen nenästä
 
Suomen sotien jälkeisen puolueettomuuspolitiikan ja aktiivisen 
sovittelupolitiikan onnistumisen kruunasi Euroopan turvallisuus- ja 
yhteistyökokous Helsingissä v. 1975. Nyt  ETYK:in 40-vuotisjuhla 
vesitettiin Suomen ulkopoliittisen johdon päätöksellä.
 
Suomen johdon päätös olla päästämättä ETY-juhlaistuntoon EU:n 
matkustuskiellossa olevia Venäjän edustajia on suuren luokan virhe. 
Päätös on verrattavissa neuvottelijoiden maahantulon estämiseen. 
Päätöksellä EU-Suomi sylkee vasten Venäjän johdon kasvoja. Päävastuu 
siitä on ulkoministeri Soinilla.
 
Itsenäisellä ja puolueettomalla Suomella olisi annettavaa 
Pohjois-Euroopan turvallisuuden lisäämisessä ja mahdollisesti myös 
Ukrainan kriisin ratkaisemisessa. Itsenäisyydestään ja 
puolueettomuudestaan luopunut EU-Suomi on osa ongelmaa.
 
Suomen politiikka aiheuttaa vahinkoa eniten itselleen. Jo nyt 
EU-pakotteet ja Venäjän vastapakotteet ovat merkinneet miljardiluokan 
menetyksiä Suomen ulkomaankauppaan. Pitkittyessään tilanne heikentää 
tulevaisuuden kaupan ja yhteistyön mahdollisuuksia. Nuo mahdollisuudet 
ovat viisimiljoonaiselle Suomelle hyvin suuret 140-miljoonaisen Venäjän 
naapurina.
 
On vaikea keksiä mitään maamme kannalta typerämpää, kuin se mitä nyt 
tapahtuu omin poliittisin päätöksin. Tehdään asioita, jotka tuhoavat 
hyvät naapurisuhteet. Tehdään myös asioita, jotka ovat ennen vieneet 
maamme sotiin. Vaarallisinta Suomelle on antaa maamme alue läntisten 
sotilasliittojen tai suurvaltojen käyttöön Venäjää vastaan. Näin toimien 
Suomi tekee itsestään uhan Venäjälle ja silloin Venäjästä tulee uhka 
Suomelle.
 
Suomi kävi kauppaa ja ylläpiti hyviä suhteita jopa diktaattori Stalinin 
johtamaan Neuvostoliittoon. Tälläkin hetkellä Suomi käy kauppaa monien 
diktatuurin kanssa. Miksi ihmeessä tunaroidaan luonnollisimmat 
mahdollisuudet ja hyvät naapurisuhteet Venäjään?
Kun verta kaivaa nenästä tosissaan, kyllä se sieltä ennen pitkää tulee.
 
Suomen edellisiä hallituksia on syystäkin laajasti moitittu. Nyt työnsä 
aloittanut hallitus vaikuttaa monin tavoin entisiäkin vaarallisemmalta. 
Valheellisuus on pahinta. Suomi on sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- 
ja puolustuspolitiikkaan. Naton isäntämaasopimus tekee Suomesta Naton 
astinlaudan ja eteentyönnetyn tukikohdan. Tätä alamaisuutta kannattava 
ulkoministeri Soini väittää silti Suomen olevan liittoutumaton. Hän 
aisaparinsa puolustusministeri Niinistö kutsuu USA:ta Suomen 
aseveljeksi.
 
Vaalit ovat tulevaisuudessakin mahdollisuus muuttaa suuntaa. Mahtoivatko 
kaikki äänestäjät viime kerralla tietää mitä tuli tilattua?
 
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
------------------------------
 
Saunottua tuli. Huomiseen. 

Ei kommentteja: