perjantai 10. huhtikuuta 2015

Töitä. LAPUAN LASTENSUOJELUN ASIOISTA SALAAMINEN??

Hommathan ne tänäänkin kutsuivat.
Kyllä oli päivä täynnä työtä, mutta voin olla "ylpeä" itsestäni.
Ehdin kaiken, vaikka koville otti.

Päivä oli ihan ok. Ei sadetta, ei tuulta ja aurinkokin hetken näyttäytyi.
Iltasella alkoi taas tuulemaan. Ihme juttu.

Alla on kirjoitukseni, toiselle palstalle.
Nyt vaikuttaa vakavasti siltä, että Lapuan lastensuojelu on unohtanut ottaa huomioon lastensuojeluilmoitukset
ja pelannut huoltajan kanssa omaa peliään.
Nuoresta tytöstä huolissaan olleet ihmiset ovat tehneet useita lastensuojeluilmoituksia,
mutta Lapuan lastensuojelun mielestä ne ovat kaikki olleet kiusantekoa.
On olemassa, myös toinen nuori.
Tätä nuorta, Lapuan lastensuojeluviranomaiset eivät halua päästää kertomaan totuutta.
Lieneekö yhtäläisyys siinä, että lapset ovat sisaruksia?
Käsittämätöntä LASTENSUOJELUA.
Tässä kirjoitukseni:
--------------------------------------------

Kyllä nyt on niin, että Lapuan lastensuojelun on nyt pakko puuttua asiaan ja lakata paapoamasta toista vanhemmista. 
Eräästä nuoresta neidistä on tehty lastensuojeluilmoituksia pilvin pimein. Ei vaikutusta.
Kaikki on hyvin, sanoo Lapuan lastensuojelu ja huoltaja.
Nyt tämä 16 v, teini on kännissä, erään pojan kanssa hakanneet kolmannen henkilön. 
Tätä asiastaa, joka on poliisilla ei voi painaa enää villaisella.
Näin on Lapuan lastensuojelu ja huoltaja yhteystyössä tehneet. 
16 v, joka asuu yksinään on ollut täysin heitteillä vuoden ajan. 
Hänestä tehtyjä lastensuojeluilmoituksia ei ole noteerattu mitenkään. 
Ainut noteeraaminen oli, kun ilmoitin huoltajalle, että teini on humalassa sillan alla, niin huoltaja teki rikosilmoituksen minusta poliisille. 
Poliisi kyllä on kysynyt minulta, teitääkö Lapuan lastensuojelu viinarallista Virosta? Vastasin, heidän tietävän. Lopputulos - 0. 
Lapuan lastensuojelu on rikkonut kaikkia mahdollisia pykäliä laissa ja huoltajan asianaja, on samaa mieltä lastensuojelunkanssa. Valheille tuli loppu. 
Ymmärrän kyllä 16 vuotiasta lasta. 
Hän ei ole kykynevä itsenäiseen elämään ja etenkin kun kukaan ei puutu asioihin, asiat etenevät aina vaan pahempaan suuntaan. 
MIKSI, LAPUAN LASTENSUOJELU JA HUOLTAJA EIVÄT OLE VOINEET MYÖNTÄÄ TOTUUTTA? 
MIKSI LAPSEN PITI VALEHDELLA OIKEUDESSA? 
MIKSI, LAPUAN LASTENSUOJELU JA HUOLTAJA AJAVAT LAPSEN TÄYDELLISEEN TUHOON?
----------------------------------------

Sanotaanhan Raamatussa: Hyvä voittaa, aina pahan.

No, se siitä. Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: