torstai 6. marraskuuta 2014

Joki kuohui, ym.

TIISTAI:

Seinäjokihan se taasen kutsui.
Ensinnä hommat ja iltasella Itsenäisyyspuolueen kaikille ihmisille tarkoitettu kokous.
Hyvin menivät kumpikin, niin hommat kuin kokouskin.
Paikalle saapui ihmisiä joita ipun aate kiinnosti.

Antti Pesonen piti loistavan alustuksen. Alustuksessa hän näytti mm, EU:n jäsenyydestä kansalaisille jaettua tiedotetta äänestyslappuihin liitettynä.
Jos, nuo kaikki lupaukset joilla ihmiset saatiin äänestämään EU:n puolesta tuotaisiin todellakin esiin,
niin kaikki tajuaisivat täydellisen petoksen.
Perustuslakia muutettiin vasta aikojen päästä äänestyksestä.
Perustuslaissa, markka kun oli ainoa Suomen rahayksikkö.
Nykyisessä perustuslaissa ei määritellä onko meillä käytössä euro, punta, rupla, markka, tai mikä tahansa rahayksikkö.

Yhtenä mielenkiintoisena, mutta todellisena aiheena nousi esiin mm, halvat korot asuntolainassa.
Korko on halpa, mutta asunnot on 6 kertaisesti kalliimpia kuin markka-aikana.
Mummon mökki joka markkaikana olisi maksanut 2ooo ekua, maksaa nyt 20000 ekua.
Korko velalle on pieni, mutta mökin ostohinta on suuri.
Tarkistakaa vaikka itse ja verratkaa hintoja.
Talolla iso hinta ja velasta pieni korko?
Täydellisen harhautuksen yhtälö.

Vettä satoi kuin saavista kaataen kun lähdin kotia koti.
Noin 8 km ennen kotia sade muttui rännäksi ja tuuli vihmoi sitä voimallaan.
Tulvathan ne heti olivat täällä.
Maa ei vetänyt vettä, joten tiestö peittyi veteen.
Kyläläiset ovat ottaneet kuvia tulvista ja ne löytyy mm, Ilkka lehden sivuilta.

Saunottua tuli.

KESKIVIIKKO.

Ihana pakkanen aamusta ja auton ovet totaalisen jäässä eilisen vesisateen jäljiltä.
Seinäjokihan se aamusta kutsui ja ovet piti jollain keinolla saada auki.
Vanha, mutta kielletty keino oli, että heitin kuumaa vettä oveen.
Aukesihan se vihdoinkin ja pääsin matkaan.

Päivä meni ihan mukavasti ja sääkin oli ihanan selkeä.

Iltasella kun menin saunaan, ihmettelin valon määrää pihalla.
Täysikuu ja kirkas taivas, olivat mahtavan hieno yhdistelmä.

Saunottua siis tuli.

TORSTAI:

Aamusella kutsui totuttuun tapaan Seinäjoki.
Ajattelin ajaa, pakkasta kun oli vähäsen ns, jokitien kautta Lapualle.

Voi sitä näkyä jonka pumppuaseman kohdalla näin.
Tie oli täynnä kellertävää vaahtoa ja joki kiehui vaahdossa.

En ole koskaan mokomaan ilmiöön törmännyt.
Mistä tämä vaahto ja joen kiehuminen johtuivat?
Osaisiko joku selittää asiaa?
Kiehuiko joki maanviljelijöiden pellolle aiemmin ajamien aineiden takia, jotka
sade toi jokeen?

Kauhuelokuva tuli mieleen, kun joen kuplintaa ja vaahtoamista katsoi.

Ei erikoista. Työntäyteinen päivä.
Saunottua tuli, joten: huomiseen.




Ei kommentteja: