sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

13 päivän blogit. Huh.

Kyllä on aika mennyt.
Hommia on piisaannut yli tarpeen.
Tosin, onhan se hyvä, että on hommia.

En nyt erottele päiviä, vaan kerron 13 päivän aikana tapahtuneista asioista.
On hyviä ja huonoja asioita.

Aloitetaan hyvistä:
Aurinko on hellinyt meitä lämmöllään monta viikkoa.
Nuoret ovat kunnostaneet, eli tehneet pientä remonttia ostamaansa autoon.
Teini oli kesätöissä ja toinen teini aloittaa kesätyöt.
Hyvä kun saavat jotain "makua" työnteosta. Työnteko palkattuna alkaa olla
harvinaista herkkua nyky suomessa. Valitettavasti.

Markkinoita on kierretty Itsenäisyyspuolueen kiertueautolla ja teltalla.
Ihan mukavaa on kiertää markkinoita ja huomata kuinka ihmiset ovat kyllästyneet
nykyiseen tilanteeseen.
Tilannehan ei muutu äänestämällä samoja vanhoja kasvoja uudelleen ja uudelleen.
Tilanne korjautuu vain äänestämällä uusia kasvoja, uusia kasvoja joilla on selkeä päämäärä.
Uusia kasvoja äänestetään, niin Eduskuntaan kuin kunnan- tai kaupungin valtuustoon.
Äänestäjä ratkaisee itse tulevaisuutensa. Siihen ei EU:n sääntöjä tarvita.
Päätäntävalta omista asioista on sentään vielä meillä Suomen kansalaisilla. Ainakin
toistaiseksi. Toistaiseksi, jos nykymeno jatkuu.
Ryysyrannan Jooseppia ollaan kohta koko Suomi.

Huonot asiat:

Lapuan lastensuojelu on taas kerran osoittanut kykenemättömyytensä hoitaa nuorien asioita.
Ei mene meikäläisen järkeen, että vanhempia suojellaan eikä lasta.
Olisikohan vanhankodissa töitä ko. lastensuojeluviranomaisille?
Tutkimuksessa todettiin, että joka 3 lastensuojeluviranomainen on epäpätevä.
Miten, joka 3 on päätynyt Lapualle, Vimpeliin ja ympäri Etelä-Pojanmaata?
Käsittämätöntä.

Lapuan lastensuojelu hommasi oman asunnon eräälle nuorelle.
Nuorelle oli sanottu, että haetaan hänelle kuntoutustukea.
Nuori käsitti asian niin, että saa enemmän rahaa elämiseen.

Lapuan lastensuojelu unohti ilmoittaa nuorelle, että pitää olla jossain vikaa, että
saa kuntoutustuen.
Lapuan lastensuojelu piti varmana, että nuori saa kuntoutustukea.
Mitään vammaa nuoressa ei ole ja lääkärikin on todennut hänet kaksikertaa täysin terveeksi myös
henkisesti.
Siitä huolimatta nuorelle tilataan aikaa lääkärille, lääkärille joka tekisi paperit kuntoutustuen
tarpeellisuudesta.
Eli, nuorelle halutaan hakea "eläkettä" ilman oikeaa syytä.

Tässä farssissa ovat mukana niin Lapuan lastensuojelu, kuin hänen äitinsä.
Äiti haluaa, että nuoresta tulee oikeustoimikelvoton ja lastensuojelu kävelee
narussa kuin pässit laitumella.

Olen nyt saanut todella paljon soittoja eri kuntien lastensuojeluviranomaisten toimimattomuudesta.
Järkyttävin oli erään lapsen käytös mummulassa.
Vain hyväksi käytetty lapsi toimii, kuten tämä lapsi toimi.
Lastensuojelu ei ole ottanut mitään kantaa asiaan.
Lapsi on edelleen äidillä ja äiti jatkaa juomista sekä on eristänyt lapsen isän puolen omaisista.

Missä on normaali järki?
Ovatko lastensuojelunviranomaiset niin sokeita, etteivät näe ja kuule hyväksikäytetyn
lapsen asioita?
Valitettavasti tuntuu, ettei lastensuojelu hoida lapsen asioita vaan suojelee hyväksikäyttäjiä
ym, vaikeasti sairaita olevia vanhempia.

No, se siitä. Palataan asiaan, kun uusia ilmoituksia tulee.

Kaikki 13 päivää ovat menneet täydessä työssä.
Antoisia, mutta raskaita päiviä.

Jos mahdollista, palataan huomenna asiaan.

Saunottua tuli joka ilta, eli: huomiseen.


Ei kommentteja: