perjantai 21. helmikuuta 2014

Torstai ja perjantai. Perussuomalaiset.

TORSTAI:
Seinäjoki oli taasen kohteena.
Päivä sujui ihan mukavasti ja maailmaa tuli parannettua paljon.

Vaasan kersa ja vävy poikkesivat meikäläistä tapaamassa.
Olivat perinteisellä Seinäjoki reissullansa.

Ei mitään ihmeempää.
Saunottua tuli.

PERJANTAI:

Edelleen Seinäjoki.
Aika rauhallinen oli taasen Seinäjoki klo: 14:00 alkaen.
Jääkiekkoa tuli telkkarista, ottelijoina Suomi - Ruotsi.
Valitettavasti Suomi hävisi ottelun.

Ei mitään ihmeempiä näin perjantaina.
Perussuomalaiset vain ovat otsikoissa useammin kuin kuuluisuudet.

Alla ote Iltalehdestä. Aika mielenkiintoinen on kyselyn tulos, uskottavuudesta.
------------------------------------------------

Perussuomalaisessa puolueessa kuohuu sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla.
Xia on kuulunut perussuomalaisiin vuodesta 2012 lähtien.
Xia on kuulunut perussuomalaisiin vuodesta 2012 lähtien. (JARNO JUUTI)

OTA KANTAA

Heikentävätkö kiistat perussuomalaisten uskottavuutta?

72%
28%
Ääniä 2649

KESKUSTELE

Heikentävätkö kiistat perussuomalaisten uskottavuutta?
Kun Pirkko Ruohonen-Lerneriä ei valittu uudelleen eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi, hän syytti puolueensa kansanedustajia työnsä sabotoinnista ja ryhmähengen tärvelemisestä. Samansuuntaisilla syytöksillä perusteli perussuomalaisten Belle Selene Xia 11. helmikuuta päivättyä eronpyyntöään kaupunginhallituksen varajäsenyydestä.
Kiinalaissyntyinen Xia on 26-vuotias helsinkiläinen Aalto-yliopiston jatko-opiskelija ja ohjelmistoyhtiön konsultti, joka on ollut perussuomalaisten jäsen vuodesta 2012 lähtien. Hän lähti mukaan kunnallispolitiikkaan, koska haluaa vaikuttaa erityisesti kaupunkilaisten etujen mahdollisimman parhaaseen toteuttamiseen.
- Tutustuin kaikkiin puolueohjelmiin. Perussuomalaisten arvot oikeudenmukaisuus, tasa-arvo sekä työn ja yrittämisen kunnioittaminen olivat lähimpänä omiani. Arvostan Timo Soinia kovasti, sillä hän on nostanut tärkeitä asioita keskusteluun, nuori perussuomalainen kertoo.
Arvoista ilmeisesti ainakaan oikeudenmukaisuus ei ole toteutunut perussuomalaisten Helsingin piirissä. Eropyynnössään Xia syyttää puoluetovereitaan nimeltä mainiten selän takana valehtelusta, hänen taustansa halveksimisesta ja tiedon panttaamisesta.
- Minulta menee enemmän aikaa politikointiin kuin politiikkaan, Xia vuodattaa tuskastuneena.
Belle Selene Xia jatkaa silti toimintaansa perussuomalaisten riveissä, muttei suostu paljastamaan, aikooko hän asettua ehdolle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hän on huolestunut Helsingin kaupungin kasvavasta velanotosta ja korkeasta työttömyysasteesta.
Xia mainitsee nimeltä monia, omasta mielestään lupaavia perussuomalaispoliitikkoja, mutta joidenkin kanssa sukset ovat näyttäneet menneet perustavanlaatuisesti ristiin.

------------------------------------------------------

SE SIITÄ.

SEURAAVAKSI ITSENÄISYYSPUOLUEEN PJ KANNANOTTO PERUSSUOMALAISTEN
NYKYISEEN TOIMINTAAN.:
---------

Ääni perussuomalaisille on ääni EU-jäsenyyden ja Naton puolesta



 Perussuomalaiset ei vaadi Suomen eroa eurosta eikä EU:sta. Siinä se on samalla puolen aitaa kuin muutkin nykyiset eduskuntapuolueet, kirjoittaja huomauttaa. ?KUVA: COMPIC/MARKKU OJALA
”Saat mitä tilaat” mainostaa Perussuomalaiset-puolue. Päteekö tämä myös PS:n omiin äänestäjiin? Tätä on syytä tarkastella jo äänestäjien kuluttajansuojan takia.
PS:n nousu suurpuolueeksi on perustunut EU-kriittisyyteen. Tuota EU-kriittisyyttä puolue jatkaa ja aihetta siihen riittää. Oleellinen kysymys kuuluu, mitä merkitystä EU-kriittisyydellä on? Kaikki kun ovat enemmän tai vähemmän kriittisiä.
Luodut mielikuvat ja tosiasiat eivät PS:n osalta vastaa toisiaan. Puolue ei vaadi Suomen eroa eurosta eikä EU:sta. Siinä se on samalla puolen aitaa kuin muutkin nykyiset eduskuntapuolueet.
Vallanpitäjät ovat vastoin tosiasioita median avustuksella tekemällä tehneet PS:sta euron ja EU-jäsenyyden vastustajan. Kirjoittipa eräs suuri sanomalehti, että ”Perussuomalaisten yksinoikeus on EU-vastaisuus”. PS:n rooli nykyisessä valtarakenteessa on toimia paineventtiilinä ja näin turvata järjestelmän toiminta entisellään. Kun ylipaine pääsee purkautumaan, voi entinen meno jatkua.
Mitä äänestäjä saa eurovaaleissa jos äänestää PS:ia? Puolueen tunnetuimpiin ehdokkaisiin kuuluvat puolueen nykyinen euroedustaja Sampo Terho ja kansanedustaja Jussi Halla-aho. He molemmat kannattavat EU-jäsenyyttä ja lisäksi Suomen liittämistä sotilasliitto Natoon. Voi sanoa, että ääni perussuomalaisille on ääni EU-jäsenyydelle ja Natolle.
”PS on ainoa uskottava Suomen itsenäisyyden palauttamista ajava puolue”, kirjoitti puolueen euroehdokas Toimi Kankaanniemi. Hän siis ilmaisee, että Suomi on menettänyt itsenäisyytensä. Tämä onkin totta. Totta sen sijaan ei ole, että PS ajaisi itsenäisyyden palauttamista. Kankaanniemi itsekään ei ole vaatinut Suomen eroa EU:sta.
Äänestäjillä on oikeus tietää mitä hänen äänellään tehdään. Missä ovat suomalaiset tiedotusvälineet, jotka tarjoaisivat kaikille vaaleihin osallistuville puolueilla mahdollisuuden väittelyyn ja keskusteluun? Vallanpitäjien ja haastajien keskustelun kautta puolueiden tavoitteet paljastuisivat kansalaisille. Nyt tällaista julkisen keskustelun mahdollisuutta ei ole näkyvissä.
Kritiikin lisäksi tarvitaan vaihtoehtoa. Itsenäisyyspuolueen ehdokkaat sitoutuvat kannattamaan Suomen eroa EU:sta, vastustamaan Nato-jäsenyyttä ja kannattamaan kansanvallan lisäämistä.
Jos Itsenäisyyspuolueen edustajia valitaan EU-parlamenttiin, puolue käyttää saamansa voimavarat työhön Suomen eurosta ja EU:sta eroamisen puolesta. IPU mm. perustaa Suomeen toimiston jakamaan tietoa nykyisen politiikan vaihtoehdoista.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Alajärvi

---------------------------------------
TOTTA JOKA SANA.

Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: