torstai 19. huhtikuuta 2012

Torstai. Seinäjoki. Kiistola - Rannajärven liikenneväylä kuntaliitossopimuksessa. Anonyymi. Ym.

Seinäjokihan se tänään kutsui. Miehen autolla olin matkassa, omaani kun vaihdettiin kesärenkaat.

Kotona olin noin klo: 20:10 ja sauna kutsui heti.

Palatakseni eiliseen blogiini koskien Kangas - Annala välistä tie- ja siltayhteyttä, haluan muistuttaa, että sopimuksessa on myös Kiistola - Rannanjärven liikenneväylän parantaminen.
Kaiken lisäksi sekin pitäisi sopimuksen mukaan tehdä kuluvana vuonna, eli 2012.

Rahallisesti hankkeet ovat saman arvoisia ja valmiit suunnitelmat ovat olemassa Kiistola-Rannanjärvi tielle.
Samoin Viemärö - Rannnajärvi teille.

Ainut poikkeama teissä on, ettei valtio tulee mukaan Kangas-Annala silta- ja tiehankkeeseen.

Tien hoitaminen ja kunnossapito ei saa valtiolta avustusta.

Valtio hoitaa Veimärö-Rannajärven / Kiistola- Rannanjärven tien ylläpidon.

Ollaksemme tasapuolisia kaikkia Ylihärmäläisiä kohtaan, niin Kiistola-Rannanjärvi on myös hoidettava kuntoon sopimuksen mukaisesti 2012 vuoden aikana.

Tosin jostain kumman syystä Kauhavan kaupunki ei talousarviossaan ole osoittanut YHDISTYMISINVESTOINNISSA Kiistola-Rannajärvi liikenneväylälle v. 2012 senttiäkään.

Missähän kohtaa talousarviota nämäkin Ylihärmäläisille kuuluvat rahat ovat?
Pitää vissiin suurennuslasin kanssa käydä talousarvio vuosille 2012-2013 lävitse.

Sekaista, sekaista.

ANONYYMI on ottanut kantaa Komiat lehden Luuri palstalla olleeseen kirjoitukseen:

------------------------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Keskiviikko. Perussuomalaiset palsta Suomi24:n siv...":

Miten kommentoit Komiat-lehden Luuri palstan vaaliliittopohdintaa?

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 18. huhtikuuta 2012 23.33

----------------------------

En nyt valitettavasti tiedä, kumpaako kirjoitusta tarkoitat?
Jos, kyseessä on Koksut ja persut kirjoitus, niin siihen kommentoin näin:

Kunnallisvaaleilla syksyllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vihdoinkin joku valtuutettu uskaltaa ottaa totuuden esille.
Asioita halutaan sekoittaa, mutta olen 100 %:sti Petri Salon takana ja kunnioitan hänen rohkeuttaan.

Kuten ylempänä kirjoitin, niin liitossopimuksessa on täyttämättä koko Ylihärmää koskevia päätöksiä.

Järki ja sen käyttö on sallittua kaikille.

Se siitä.

Saunottua siis tuli ja saunakaverina oli Kisu.
Tosin tämä karvainen "lapsenlapsi" piti lopuksi nostaa pois saunasta. Itse kun ei halunnut lähteä.
Outo katti. Heh.

Eli, huomiseen.

Ei kommentteja: