lauantai 4. helmikuuta 2012

Lauantai. Kaamea päivä "hommissa". Korhosen töppi Niinistön tukemiseksi. Ym. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Päivä alkoi "mahtavasti" kun vettä ei tullut hanasta lainkaan.
Aikansa kiinteistöhuolto asiaa tutki ja paikansi jäätyneen putken meidän paikkaan.
Siinähän se päivä sujuikin, mitään ei saanut tehtyä kun kaikki laitteet vaativat vettä.

Lähtiessäni "hommista" pois, putki oli vieläkin jäässä ja paineet laskivat toisessa liikkeessä, eli
putkirikko muualla kiinteistössä oli mahdollinen.

Todella "kaamea" ja turhauttava päivä. Turhauttavaa on etenkin, että ongelman syyksi paljastui huolimaton työ tai pikemminkin työn jättämättä suorittaminen.
Kiinteistöhuollon miehet vitsailivatkin kun aukaisivat katon luukkuja, näkyyköhän katolla asentajan luurankoa, hommat kun on jääneet kesken?

Kesällä kun käydään remonttia tekemässä kannattaisi ajatella myös talvea ja ottaa todesta jos kylmyydestä valitetaan.

Ihmettelen suuresti Korhosen ( kesk) tukikampanjaa Niinistön puolesta.
Lehtimainoksiin ei oltu kysytty lupaa kaikilta vaikuttajilta.

Miksi niin kiire?

Mahtaakohan Korhonen olla matkalla kokoomuksen leiriin?
Siltä ainakin vaikuttaa tämä kiivas tahti Niinistön tukemiseksi.

Tässä ote lehdestä:
-------------------------

Lehtimainoksessa "hyvä keskustalainen teko" esiintyy liuta keskustalaisia vaikuttajia, mutta nyt on käynyt ilmi, ettei kaikkien nimien julkaisemiseen ollut pyydetty lupaa.

- Kyllä minä mieleni pahoitin, kun aamulla mainoksen näin. Otin yhteyttä Niinistön kampanjatoimistoon, josta asiaa pahoiteltiin, kertoo entinen kuntaministeri Tapani Tölli Ylelle.

- Hyviin tapoihin kuuluu kysyä lupa, mikäli nimi liitetään osaksi mainoskampanjaa, Tölli vielä lisää.

Mainoksen nimet keräsi Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka ottaa erehdyksestä syyt niskoilleen.-

----------------------------------------------

HUOMATKAA SANA ENTINEN puoluesihteeri.

Erehdyksestä ei voi olla kyse Korhosen kohdalla vaan kiire saada ääniä näin loppumetreillä Niinistölle.

-------------------------------------------

Ilta on sujunut mukavan rauhallisesti, lukuunottamatta pientä flunssanpoikasta jonka päivällä "hommista" sain.

Pakkasta on nyt - 25.7 astetta, toivottavasti kohta helpottaa nämä kirpeät pakkaset.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: