perjantai 12. elokuuta 2011

Perjantai. Kesä palaa takaisin. Ym.


Hellettä on luvattu palaavaksi. Toivottavasti.
Aika lämmintä oli tänäänkin ja iltasella siitä pihalla nautittiin.

Päivä kului kaikenlaisissa askareissa, yksi oli mehujen mahduttaminen täyteen pakastimeen.
Mahtuivat juuri ja juuri. Kaksi pakastinta on nyt ääriään myöten täynnä.
Mihinkä loput? Ehkäpä mummulan pakastimeen.

Vaasan kissa Kisu on löytänyt itselleen mieluisan nukkumapaikan.
Kisu tykkää nukkua Vaasan kersan aikoinaan nukelle saamassa kehdossa.
Kehdon kersan nukeille teki entinen työkaverini Kankaanpään postilta.
Valitettavasti sukunimi on kateissa, mutta etunimi oli Tapio.
Kiitos Tapio, käyttöä kehdolle löytyy nykyäänkin.

Tässä Kisu kehdon ja kersan muiden tavaroiden keskellä.
Tavarat olen laittanut valmiiksi kunhan siirto on mahdollista, eli kersa ja vävy asettuvat asumaan uuteen taloonsa.


Jaaha, Kauhajoen vieraat saapuivat.
Pitää mennä keittämään ilta "sumpit".
Teini pääsi aamusta hyvin ylös kouluun ja on nyt kuntoilemassa.

Saunaan ei ehditty, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: