perjantai 29. heinäkuuta 2011

Perjantai, Seinäjoki. Kamarikirjaston jäsenelle. Ym.

Seinäjokihan se tuttuun tapaansa aamusta kutsui.
Kyllä meni aika kuin siivillä, eli "hommia" riitti.

Ilma oli taasen mitä ihanin ja aurinkoisin, jopa hiostavan kuuma.

Lukaisin illalla sähköpostiviestini ja totesin erään Kuntokamarin johtokuntaan kuuluvan mies puolisen henkilön lähettäneen minulle samantapaisia / samasta aiheesta viestin. jo n. 4 - 5 kerran.

Kuntokamarin käyttö oikeuden suhteen todettakoon seuraavat tosi asiat:

KANKAAN KIRJA JA KUNTO RY ON HAKENUT ELY-KESKUKSELTA RAHAA KUNTOKAMARIN PERUSTAMISTA KYLÄLÄISIÄ VARTEN.

ELY- KESKUS ON MYÖNTÄNYT RAHAT KUNTOKAMARIN PERUSTAMISEEN KYLÄLÄISILLE.

TOSIN KOKOUKSISSA JOSSA KO. HENKILÖ EI OLE OLLUT PAIKALLA SOVITTIIN. ETTÄ KYLÄNRAJANA ON NS. KOULUPIIRI.

MIKÄÄN TAI KUKAAN EI ESTÄ ETTEI KUNTOKAMARIA SAISI MUUT KÄYTTÄÄ, MUTTA KÄYTTÖOIKEUS ETUSIJASSA ON KYLÄLÄISILLÄ.
NÄIN TOTESI MYÖS AISAPARI.

TOINEN HÄNEN ESITTÄMÄNSÄ KYSYMYS N. 4-5 KERRAN, OLI:
MIKSI KIRJOITAN ERILAILLA TÄNNE BLOGIINI KUIN SÄHKÖPOSTEIHIN.

SÄHKÖPOSTIIN VASTAAN TODELLAKIN ERI TAVALLA KUIN KIRJOITAN BLOGIINI.
VOISIN TOKI JULKAISTA KYSYMYKSET MYÖS BLOGISSANI, MUTTA EN HALUA NOLATA TOISTA IHMISTÄ JULKISESTI.

SÄHKÖPOSTIIN VASTAAMINEN ON HENKILÖKOHTAISTA, TÄMÄ EI.

No, eiköhän nämäkin asiat lutviudu? Yleensä näin käy ja olen kutsunut ko. henkilön kylään juttelemaan asioista naamatusten/nokitusten.

Jaaha, Vaasan katit sekä "naapurin" katti, että meidän Miuku ovat pihalla esittäneet lukemattoman määrään erilaisia kattien ääniä.
Hännät paksuina kaikilla muilla paitsi Miukulla ja Nellalla. Kaksi rohkeaa kattia. HEH.
Kohta kersa soittaa.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: