torstai 28. heinäkuuta 2011

Keskiviikko ja Torstai.

Kyllä pitää kiirettä, kun blogia ei ehdi kirjoittamaan.
Yritetään päivittää.

TORSTAI:

Seinäjokihan se taas kutsui aamusella.
Päivä oli mitä ihanin aurinkoa ja lämpöä piisasi myös illaksi.

Kotiin tullessani poikkesin Kamarikirjastolla. Päivystämässä oli miespuolinen henkilö.
Mikäs sen mukavampaa vaihtelua. Hyvä on lapsienkin oppia, että myös miessukupuolen edustaja voi toimia kirjaston hoitajana.
Ehkä joku lapsista saa idean opiskella ko. ammattiin.

Norjan tapahtuma oli kauhea ja on nostattanut esiin kirjoituksia niin netissä kuin lehdissäkin.
Alla on Timo Soinin kannaotto mm. netissä tapahtuviin kirjoituksiin.
---------------------------------------

Peussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan kaikkien poliitikkojen on kannettava vastuunsa siitä, ettei Norjan joukkosurmien kaltaisia tragedioita tapahtuisi Suomessa.

Soinin mukaan julkisessa keskustelussa on samaan aikaan kuitenkin myös voitava esittää kritiikkiä esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan.

"Maahanmuuton kritisointi ei ole vihapuhetta", Soini sanoi Yleisradion Päivän kasvo -ohjelmassa torstaina.

Soinia on syytetty viime päivinä siitä, ettei hän ole sanoutunut irti omassa puolueessaan esitetyistä kärjekkäistä kommenteista Norjan joukkosurmiin liittyen.

Puheenjohtajaa on vaadittu tekemään myös pesäeroa kansanedustaja Jussi Halla-ahoon (ps), jonka näkemysten sanotaan ruokkivan ääriajattelua.

Soini ei halunnut lähteä selittelemään Halla-ahon yksittäisiä näkemyksiä, vaan puolusti perussuomalaisia ja heidän äänestäjiään yleisellä tasolla.

"En kerta kaikkiaan suostu siihen, että perussuomalaisia nimitetään muukalaisvastaiseksi", Soini sanoi.

Soinin mukaan keskustelupalstoilla vihapuheita kylvävät ihmiset eivät ole hyvä esimerkki perussuomalaisille. Hänen mukaansa mielipiteet pitää uskaltaa esittää omalla nimellä ja kasvoilla.

-----------------------------------

Olen samaa mieltä kuin Soini. Maahanmuuton kritisointi ei ole vihapuhetta.

Itselläni on hyviä ystäviä ja tuttavia maahanmuuttaneiden henkilöiden parissa.

Työtä tekeviä ja ahkeria Suomen kansalaisia.

Samaa mieltä olen myös siinä, että jos ihminen ottaa kantaa asioihin niin ottakoon omalla nimellään ja mieluiten kuvan kera.

Kuka tahansa/ minkä tahansa puolueen edustaja /tai ei minkään puolueen "edustaja," voi kirjoitella Perussuomalaisen nimimerkillä nettiin mitä kummallisempia asioita.

Itse kirjoitan aina nimelläni ja samaa toivon myös muilta.

Nimellä kirjoittaminen tuo asialle uskottavuutta, nimimerkin takaa kirjoitettu viesti osoittaa pelkuruutta. Pelkuruutta seistä sanojensa takana.

Halla-Aho ei ainakaan minun tietääkseni ole mikään muukalaisvihaaja saati ääriajattelija.
Olen jutellut Halla-Ahon ja tummaihoisen henkilön kanssa. Meillä oli hauskaa, eikä muukalaisvihasta näkynyt jälkeäkään.
Media tekee tehtäväänsä. Joka ei aina ole niin uskottavaa.
(Suomen Perussuomalaisten kansanedustajat ovat välittäneet Tanskaan surunvalittelunsa.)

Itse en henkilökohtisesti tunne ainuttakaan Perussuomalaista joka vihaisi muun maan kansalaisia heidän tullessaan Suomen maaperälle.

On siis osattava erottaa asioita toisistaan.

Siinä sitä näin torstaille, karvaiset "lapsenlapset" voivat hyvin ja nauttivat olostansa "mummulassa". ( Valetta),kohta kersa soittaa ja tiedustelee: Mikä hätänä vauvoilla? HEH.

Eli, huomiseen.

KESKIVIIKKO:

Seinäjoella olin iltaan asti.
Ensimmäinen "homma" kun päättyi alkoi toinen ½ tunnin kuluttua.

No, sää oli ainakin kaunis ja kuuma.

Iltaa oli mukava istua ulkona kunhan kotiin ehti.
Vaasan kersa, vävy ja karvaiset "lapsenlapset" olivat saapuneet meille iltasella.
Ei kauaa ehditty jutella kun matka Vaasaan heitä kutsui. Tai siis kersaa ja vävyä.
Karvaiset jäivät "mummulaan" hellään hoitoon. HEH, HELLÄÄN, HEH. SIIS, KURIIN. HEH.

Ei siis ihmeempiä, kiirettä on pitänyt ja näkyy kiireen edelleen jatkuvan.

Huomiseen.

Ei kommentteja: