sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sunnuntai, Isänpäivä, ym,

Kyllä aurinko helli tänään isiä, pappoja, ym, juhlijoita.
Tuuli ei käynyt yhtään, päivä oli mitä parhain juhlimiseen.

Mies ja teini lähtivät aamupäivästä kisoihin Kauhavalle.
Tällä välin saapui juhlaväkeä Vaasan suunnalta ja teinkin pikkuisen erikoisemman ruoan juhlan kunniaksi.
Mm, lihaa punaviinikastikkeessa.
Jälkiruaksi oli kakkua ja suklaata.

Emme menneet ulos syömään, vaan vietimme perhekeskeisin isänpäivän hyvien sukulaisten ja ystävien kera.

Tuloksia teinin kisoista ei vielä ollut näkyvissä. Ilmoittelen sijoituksista kunhan saan varmuuden asiasta.

Eilen oli Suomi24:n sivuilla Kurvista koskeva keskustelu vaipoissa eduskunnassa.

Vaippaehdokas Kurvinen todellakin on. Ei mitään todellista aikaansaamista asioiden eteen.

Ensin pitäisi luoda perusta ehdokkuudelle, ilman tukijoukkoja.
Oma ja henkilökohtainen näkemys asioihin ja toimiminen kuntalaisten hyväksi, Vaippaehdokas Kurviselta vielä puuttuu.
Nuorisovaltuuston pj. keskustalaisissa, ei ole vielä kummoinen saavutus.
Toki, mennyttä aikaa nyt jo.

Iltasella käytiin Vaasan "kersan" kanssa lenkillä. Ihailimme samalla ihmisten ulos laittamia valoja. Oikein tuli jouluinen tunne, valoja katsellessa.

Siinähän sitä taas tälle päivälle. Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: