torstai 24. kesäkuuta 2010

Torstai, ihana ilma työtä täynnä. Hyvää Juhannusta Kaikille.

Kyllä oli mahtava sää tänään, jos Juhannus olisi oikealla paikallaan niin Juhannusaaton ilma olisi ollut mitä parhain.
Valitettavasti Juhannusaaton oikeaa päivää on siirretty. Syystä? Ehkä, ettei ns, työntekijöille tulisi "liikaa" vapaata.
Tiedä häntä oikeaa syytä, mutta tuollainen taka-ajatus on varmasti siirrossa ollut.

Päivällä ajoin ns.pikkukoneella nurmikkoa mihinkä ei ajettavalla pääse.
Hiki tuli, mutta siistiä on nyt.

Vaasan porukka tuli iltapäivästä. Pelasimme ulkopeliä ja nautimme ihanasta ilmasta.
Lapsenlapset, ne karvaiset lähtivät "vanhempiensa" kanssa illalla kotiansa kohden.
Ehdotin tosin heille, että huomenna jos ilma on yhtä kaunis voisimme porukalla luetteloida n, 4 tuhatta kirjaa.
Kirjoja jotka lahjoituksena saimme Kamarikirjastolle.

No, ei siihen oikein kunnollista vastausta tullut.
Nähtäväksi jää, tulevatko Juhannusaattona nauttimaan ulkona tapahtuvasta kirjaamisesta.
Siinä voi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ulkona olemisen ja kirjojen taltioimisen.

Illalla meillä poikkesi myös eräs henkilö, jonka kanssa tarkistimme erään kokouksen pöytäkirjaa.
Oikein piti soittaa esittelijälle määrätystä kohdasta.
Oikein oli kirjoitettu, mutta meitä "hämäävällä" tavalla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Saunassa tuli siis oltua, eli: Huomiseen.

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE LUKIJOILLE.

Ei kommentteja: