sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Perjantai, Lauantai ja Sunnuntai

Näin se aika menee kun on kiirettä.

Perjantaina viimeistelin arpapalkintoja kokoukseen.
Iltapäivästä lähdimme pikaisesti käymään "kersan" luona Vaasassa. Pikainen käynti muuttui tuntien mittaiseksi. "Kersa" ja vävy kun siirsivät isommat huonekalut juuri tuolloin uuteen osoitteeseen. Auttaahan siinä piti, vävyn isä oli mukana operaatiossa.
Vaasassa vielä ollessamme, saimme pyynnön hakea "kersa2" meille viikonlopuksi.
Ennen Ylihärmää saimme tiedon, että on tullut vieraita Seinäjoelta.
Todella tiivis perjantai ilta.

Yhtä tiiviitä olivat lauantai ja sunnuntai.

Lauantaina lähdimme miehen kanssa Seinäjoen torille, Perussuomalaisten tapahtumaan.
Väkeä torilla oli ihan mukavasti ja ilmaiset kahvit tarjosi kahvilanpitäjä.

Mies lähti torilta "kersansa" luo asioita hoitamaan ja itse menin Perussuomalaisten kokoukseen Kampus-talolle.

Kyllä oli väkeä, suorastaan pilvinpimein.
Itse olin ensinnä mikrofonin kuljettajana ja siitä siirryin arpoja myymään.
Juttelin, mm. Halla-ahon kanssa asioista, totesin hänen olevan mutkaton, suora ja hyvä "tyyppi".
Samoin Urpo Leppänen osoittautui huumori mieheksi, mutta myös paljon tietäväksi. Totta kai, "vanha"poliitikko.
Launtaina olin kotona n. klo:21:30, saunaan ja nukkumaan.

Sunnuntaina, aamusta takaisin. Myin arpoja, ehdin tuurata mikrofonin kuljettajaa.
Työtä täynnä oli päivä.

Arvat menivät hyvin kaupaksi ja erittäin tyytyväinen olen Timo Soinin voittamaan palkintoon.
Soini voitti arvalla, oman kyläläisen tekemän savityön nimeltä: Lato
Soini tarkasti heti takaa onko aito käsityö?
Kyllä oli, PajuLiisan tekemä savityö sai kodin, jossa työtä arvostetaan.

Kokonaisuutena, kokoustapahtuma oli iloinen ja sisälsi mutkatonta yhdessä oloa sekä lämmintä huumoria kaikkien kesken.
Harvoin on ollut työntäyteistä ja hauskaa yhtä aikaa, nyt oli.

Kiitos kaikille osanottajille, etenkin "Veltolle" ja Kikelle antamastanne panoksestanne arpajaisiin.

Rehellisisesti täytyy myöntää, etten heti edes huomannut kotiin tultuani kuinka paljon mieheni oli tehnyt ulkotöitä.
Huomasin osan, osaa en. No, ehkä kävin vielä ylikierroksilla viikonlopun suhteen.

Huomenna onneksi on taas normaali päivä ja asunnon siivous odottaa, edes jonkinlainen.

Eija menee nyt saunaan, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: