sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Sukkasunnuntai

Aamusta aurinko jo helli meitä, oli todella mahtava sää.
Käväisin aamulla pienellä kävelyllä ja nautin ilmasta.

Päivällä tulivat kylään "kersa" ja vävy Vaasasta, eilen illalla tuli vieras Lapualta.
"Kersalla oli lapsenlapsi mukanaan, eli Kisu. ( kissa)

Iltapäivästä vein Kisua nukenvaunuilla pitkin maantietä ja Kisu tykkäsi.
On tosin eri asia mitä ohimenneet autoilijat ja matkustajat näystä ajattelivat.
Huumoria ja leikkimieltä, sitä pitää löytyä ilman sitä elämä on liian vakavaa.

"Kersa ja vävy tulivat avoautolla, joten käytiin ajelulla vähän siellä sun täällä ja vuoroitellen vieraiden kanssa.
Ihme kyllä autoon ei tuule kun tuulenohjain on paikoillansa takatilassa, oli pikemminkin kuuma.
Tässä kuva ko.ajoneuvosta.














Koko päivä oltiin pihalla ja nautittiin ihanasta ilmasta.

Tuli siinä soiteltua vähän muitakin asioita illanmittaan ja yllätyksekseni kuulin.
Meidän entiselle kunnanjohtajalle Terho Ojanperälle on myönnetty "ylimääräistä" rahaa 80.000 ekua Uuden Kauhavan imagon nostamiseen.
Täysin käsittämätön asia.
Rahalla ei imogoa nosteta vaan teoilla, ja eritoten teoilla jotka tukevat ns.sivukyliä kaikkine tarpeineen.
Tuolla rahalla jolla ei ole mitään saatu aikaan Kauhavan imagon nostamiseksi, Kankaankylän kirjasto olisi toiminut vuosikausia.
Täysin hukkaan heitettyä rahaa ja talousarvio revitään auki kun rahat ei riitä mihinkään, paitsi palkkojen nostamiseen Kauhavan johtoportaalle syynä, Mattilan mukaan:
Onko oikein, että työntekijä saa isompaa palkkaa kuin johtaja?
No, esim, Ylihärmässä jonka taluos oli kunnossa joku on saattanut saada työtänsä vastaa palkkaa. Liitoksessa huomattiin, että Kauhavan päättäjät tienaavat vähemmän kuin alaiset.
Näin Mattilan mukaa, eli Kauhavan Kaupunginjohtajan mielipide.

Kello on jo heilahtanut, Vaasan vieraat lähteneet saunottuaan ja itsekkin tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: