maanantai 13. huhtikuuta 2009

Maanantai, vihdoinkin rauhallista.

Rauhallisuudella tarkoitan sitä, että vieraat ovat poistuneet koteihinsa ja on ihanan rauhallista.
Lapuan vieras lähti päivällä ja Kauhajoen vieras haettiin illalla.
Poikkesi tuossa "naapurikin" kylässä ja käytiin katsomassa nousevaa tulvaa täällä Kankaalla.
On meillä komea järvi tienvarressa, kunhan ei enempää vesi nouse ja katkaise kulkemista tiellä.

Muuten on päivä sujunut rattoisasti ja hyvässä seurassa, vaikka vieraiden lähdöstä nauttiikin.

Suomi24:n sivuilla käydään kovaa keskustelua Ylihärmän kuntaliitoksesta Kauhavaan.
Olen nyt Pääsiäisen aikana selvitellyt erinäisiä asioita, liittyen "korkeimmantason" tekoihin ennen kuntaliitoksen äänestystä.
Minulle se on vaikempaa kun en täällä asunut ko.aikana, vaan kaikki on "kollattava" esiin.

Keskustelussa tuodaan esiin myös kysymys, missä ovat kuntaliitoksen purkulistat?
Ne ovat tallessa.
Kauhavan Kaupunginjohtaja Mattila kysyi minulta samaa asiaa Helmikuussa ja vastasin: Tallessa ovat ja odotan, että teette enempi mokia. Teidän tekemienne virheiden takia läpimenomahdollisuus paranee.
Hän ymmärsi asian, todeten: Odotat siis vain lisää virheitä?
Vastasin: Näin on.
Mukanani keskustelussa oli kaksi ulkopuolista henkilöä kuulemassa, mitä puhuimme.

Eniten minua on ihmetyttänyt, että lupauksissaan Ylihärmäläisille Liinamaa on Kauhavan mielestä joskus yksityishenkilö, joskus ei.
Lupauksia ei Ylihärmän valtuusto ole koskaan käsitellyt, kun vielä olimme itsenäisä ja määräsimme omista asioistamme.

Miten joku lupaus voidaan hyväksyä, toisia ei.

Näyttö alkaa olla aika vahvalla alustalla ja hyvä niin.

Nyt näyttää olevan hyvä aika ja hetki lähettää listat eteenpäin.
Toki nimiä saa vielä tulla kirjoittamaan, jos todellisuus on vasta nyt valjennut Ylihärmäläisille.
Pitää varmasti vielä kerran ilmoittaa lehdessä, missä voi vielä allekirjoittaa hakemuksen kuntaliitoksen purkuun.

Kaikki jotka haluavat vielä osallistua ovat tervetulleita meille kotiinkin allekirjoittamaan, rohkeasti vain.
Meillä ei ole koiraa, mutta kissa löytyy ja sekin kiltti.

Jaaha, tulipa taas paasattua todellisuudesta.
Eija menee siis saunaan, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: