tiistai 16. syyskuuta 2008

Tiistain kirjoitukset

Kyllä meni monta tuntia kun tänään vastailin Ilkan, Pohjalaisen ja Ylen vaalikoneisiin.
Pieneen tilaan piti saada sanoa sanottavansa ja vielä rehellisesti. MTV:n vaalikone jäi huomiselle.

Tiestä 7233 eli meidän tie sen verran, että: Muistion mukaan tie on yleensä alle 6m, mutta monissa paikoissa vain 5,6-5,8m.
Pientareet kapeat ja monilta osin puuttuvat kokonaan.
Geometrian merkittävä parantaminen ja tien leventäminen on tehtävä.
Kustannusarvio n. 5 milj. euroa.
Tiehallinto pystyy nykyisellä rahoituksella vastaamaan vain 20-30% kustannuksista.
Ylihärmän kunta ja Lapuan kaupunki suhtautuvat hankkeeseen myötämielisesti, eikä ole aihetta epäillä, että hanke jäisi kohtuullisista kuntaosuuksista kiinni.
Näin se meni ja nimet on alla.

Vuoden alusta 2008 voimaan tullut lastensuojelulaki sisältää paljon suosituksia ja velvoitteita, joita kuntien tulee noudattaa.
Nytkin löytyy kuntia jotka eivät lakia vielä noudata.

Väestöliiton ehdotukset mm. koulukuljetuksista sekä lapsen kypsyydestä odotella yksin kotona ovat huomion arvoisia. Samoin luokkakoot olivat heillä myös murheena sekä kuoluterveydenhuollon oikea käyttäminen ja riittäminen oppilaita kohden.

Paras-hankkeen toteutumisessa on pidettävä huolta, että ydinpalvelut säilyvät lähipalveluina.
Muistakaa kuntalaiset tarkkailla päätöksiä.

Mitähän tänään muuta?
Ei vissiin mitään erikoista kun ei mieleen putkahda.
Saunaan sitten hartioita lepuuttamaan istumisen jäljiltä.

Ei kommentteja: