torstai 24. heinäkuuta 2008

Torstain touhut

Tänään tuli taas siivottua asunto. Iltasella olimme kökkä talkoissa eli maalaamassa Tempausta, minulta loppui työt kun alaosa tuli valmiiksi. Tulinkin kotio keittämään lisää mansikkahilloa.
Härmät-lehdessä oli kirjoitus nuorisovaltuustosta joka tulee uuteen Kauhavaan tai Isäntämallin Ylihärmään, riippuen vielä lopputuloksesta. Sinänsä nuorisovaltuusto on hyvä asia ja käytössä jo monissa kunnissa, mutta mielestäni heidän pitäisi keskittyä nuorison toiminnan kehittämiseen eikä hiekkalaatikkojen täyttämiseen. Leikkipuistot ovat aina sen vastuulla joka ne on tehnyt, laitteista on kovat määräykset esim. matto jonka tulee olla liukumäen ja keinujen alla on pakollinen. Samoin hiekkalaatikon hiekan vaihto ja täyttäminen kuuluu asianosaiselle yhdistykselle tai kunnalle.
Enempi neuvoisin nuorisovaltuustoa paneutumaan nuorisoon jotka eivät vielä pääse mihinkään ja jotka pyörivät kartsalla. Paikka jossa kokoontua iltaisin, pelata pelejä, viettää yhteistä iltaa sekä bileitä joissa on promillesta nollaraja. Monessa kunnassa nuorisovaltuusto on auttanut nuoria nimenomaan kyseisessä asiassa. Nuoret eivät kuulu kadulle mutta jos vaihtoehtoa ei ole niin mikä on lopputulos.
Ylihärmässä ei taida olla nuorisolle mainittua tilaa nimenomaan iltakäyttöön ja viikonloppuisin pitempään. Vaatiihan se tietysti aikuisia olemaan hankkeessa mukana, valvomassa tilannetta ja hoitamassa asioita mutta panostus kannattaa ja tässä nuorisovaltuustolla on iso osa olla mukana ja tehdä työtä nuorison hyväksi pyyteettömästi.
Nyt tuli yllätysvieraita pihaan, jatketaan huomenna lisää aiheesta.

Ei kommentteja: