keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tiistai ja keskiviikko. Marja Tyynismaan Uutisanalyysi sekoitti alueen lukijat. Komiat lehti.

TIISTAI:

Vapaata. JEE ja täydellinen siivouspäivä.
Vieraita toki poikkesi, mutta eihän se tahtia haitannut.
Mistä ihmeestä tuota likaa kertyykin, täysin käsittämätöntä.

Siinä meni tämä vapaa. Heh, mutta onhan siivottu.
Saunottuakin tuli.

KESKIVIIKKO.

Vapaata edelleen.
Seinäjoella käväisin asioilla ja maailmaaparantamassa.

Komiat lehti julkaisi tänään kirjoitukseni vaalien osalta.
Tässä kirjoitukseni Komiat lehteen:
--------------------------------------------------

Eduskuntaan

04.03.2015 07:31
Lisää käsiä tekemään
Yhä useammat ovat suurissa vaikeuksissa: ei töitä, ei rahaa ruokaan, heitteillä ovat monet nuoret ja vanhuksetkin. Puolueet ehdottavat lisää leikkauksia.
Maksamme EU:lle nettona yli tuhat miljoonaa euroa vuodessa, tullimaksut päälle. Miksi maksamme älyttömiä summia ja kansamme kärsii? Syyksi ei käy liikkumisen ja kaupankäynnin vapaus. Eta-sopimus takaa tämän.
Mitä sinä tekisit miljardilla? Sillä voisi työllistää ainakin 50 000 suomalaista. Päätäntävallan pitää olla kansalla omista asioistaan. Tulevaisuuden on oltava muutakin kuin säästöjä. Rahaa on, kun eroamme EU:sta.
Julkisessa terveydenhoidossa ongelmat näkyvät lääkärien ja hoitohenkilökunnan vähyytenä. Tämä aiheuttaa pitkiä jonotusaikoja. Lääkäreitä ei ole koulutettu tarvetta vastaavasti. Kurjistava kehitys on ollut suunniteltua. Yksityistämistä on edistetty tälläkin tavoin. On luotu oma sairaanhoitojärjestelmä hyvätuloisille työssäkäyville ja julkinen terveydenhoito vähempiosaisille. Räikeisiin elintasoeroihin on tarjottu lääkkeeksi kuntien yhdistämistä sekä sosiaali- ja terveysalan hallinnollista uudistusta. Nykyiset edullisesti tuotetut palvelut tarvitsevat ennen kaikkea lisää lisää käsiä. Eri kaupunginosien asukkailla on oltava mahdollisuus terveyspalveluihin ja hammaslääkäriin omassa kaupunginosassaan.
Ei mitään nelipyöräistä, kerran kuussa poikkeavaa lääkäriautoa, vaan nykyinen toimiva käytäntö.
Pakkoliitokset tuottavat ongelmia kansalaisten yhdenvertaisuudelle sekä lisäävät alueellista keskittymistä. Sote-uudistuksessa valta otetaan pois perusmaakunnilta. Eriarvoisuutta synnyttävä kehitys on korjattava riittävällä yhteiskunnan rahoituksella. Tarvitaan täyskäännös
------------------------------------------------------------

Ilkka ja Pohjalainen julkaisivat tänään Marja Tyynismaan tekemän Uutisanalyysin.
Lehdissä oli mekein sivun juttu alueen ehdokkaista.
Tyynismaa oli nimennyt juttunsa Eduskuntapuolueihin  ja heidän ehdokkaisiin.
Tyynismaa ilmoittaa jutussaan, ettei määrätyllä alueella ole yhtäkään ehdokasta vaaleissa.
On, toki, Itsenäisyyspuolueesta.

Tyynismaan mainitsi jutussaan kaikkien istuvien puolueiden ehdokkaiden nimet.
Nämä nimet joita Tyynismaa julkaisi, eivät istu eduskunnassa, he ovat ehdokkaita.
Puolue ja istuvat kansanedustajat olisi vielä ollut ok. Tämä kirjoitus alitti riman ja on selvää etukäteismainontaa.
Kysyessäni, miksi muut puolueet eivät olleet mukana kartoituksessa hän vetosi listojen jättämisaikaan.
Niinpä, niin. Listat jotka Tyynismaa julkaisi ovat siis ennen aikaisia.
Itsenäisyyspuolueen jäsenet ovat päivän aikana kokeneet monenlaisia kyselyitä syystä:
miksi ette olleet listalla?
Tyynismaan kirjoittama juttu antaa väärän kuvan ehdokkaista vaaleissa.
Kun julkaistaan ehdokkaiden nimiä ennen listojen jättöaikaa, olisi pitänyt ottaa huomioon kaikki
puolueet ja ehdokkaat alueella, tai jättää nimet mainitsematta.

Itsenäisyyspuolue ei toki ole ainut puolue joka jäi  Tyynismaan listalta pois.
Toivotaan, että niin Ilkka kuin Pohjalainenkin korjaavat tiedot ehdokkaista nopeasti ajan tasalle.
Ei ihmisä saa harhauttaa väärillä tiedoilla lehdessä.

Jaaha, saunottua tuli: huomiseen.

Ei kommentteja: