perjantai 6. kesäkuuta 2014

Perjantai. Lapuan lastensuojelun taso mietityttää.

Ihanan lämmin päivä oli tänään. Pieni sade meni ohitse päivällä, mutta sademittariinkaan ei kertynyt mitään.

Nurmikkoja on tänään ajettu niin meillä kuin mummulassa.
Hikeä pukkasi pintaan, mutta yhteistyöllä hommat hoidettiin.

Olen miettinyt eilistä käräjäoikeuden istuntoa ja siellä TAPAHTUMATONTA asiaa.

Äiti kohtasi lapsensa.
Ei tervehdystä, ei mitään regointia, että oma lapsi olisi ollut paikalla.
Järkyttäväksi äidin kohtelun lapseensa tekee se, että lapsi oli edellisenä päivänä ajanut kolarin.
Äiti oli tietoinen kolarista, mutta ei vaivautunut edes kysymään miten lapsi voi.

Äidin mukana oli Lapuan lastensuojeluviranomaisia.
Lastensuojeluviranomaiset hyökkäsivät heti lapsen kimppuun ja vaativat häntä allekirjoittamaan jonkin
paperin.
Tähän lapsi ei suostunut.
Lastensuojeluviranomainen yritti luultavasti kiristää lasta, koska ilmoitti kaikkien kuullen: jos et allekirjoita palautan paperit.

Äiti ei n, 6 tunnin aikana tervehtinyt lastaan, ei kysynyt vointia, ei yhtään mitään.
Äidille lasta ei ollut olemassa.

Oliko lapsi olemassa Lapuan lastensuojelulle muuta varten, kuin nimen saamista papereihin ?
Eivätkö Lapuan lastensuojeluviranomaiset huomanneet mitään erikoista siinä, että äiti
ei tervehdi lastaan?

Onko lapsi vihollinen Lapuan lastensuojelulle?

Lastensuojeluviranomaisten pitäisi huomata huoltajan outo käytös lastaan kohden.

Eivätkö Lapuan lastensuojeluviranomaiset huomanneet mitään outoa äidin ja lapsen kohtaamisessa?
No, eihän Lapuan lastensuojelukaan ollut reagoinut lapseen mitenkään sen jälkeen kun eivät allekirjoitusta saaneet.

Jotenkin tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan Lapuan lastensuojeluviranomaisten puolelta.
Äidistä nyt puhumattakaan.

Saunottua tuli, joten huomiseen.

Eilen kuvasin kukkasia pihassa.

















Näistä punaisista en tiedä mitä kukkia ovat, mutta leviävät vaudilla.

Ei kommentteja: