lauantai 26. huhtikuuta 2014

Lauantai.Messutapahtuma Alajärvellä.

Ihanan lämmin ja aurinkoinen oli sää tänään.
Aamupäivästä lähdin kohti Alajärveä ja siellä messuilla olevaa Itsenäisyyspuolueen kiertueautoa.
Väkeä oli liikkeellä todella paljon, messut vetivät tuhansia ihmisiä Alajärvelle.

Itsenäisyyspuolueen auto oli todella hyvässä paikassa, sitä ei voinut olla huomaamatta.
Ilmankos väkeä ilmaantui autolle tasaiseen tahtiin ja joskus oli jopa ruuhkaa.

Mielipiteitä istuvista poliitikoista tuli laidasta laitaan.
Hyvä niin, rakentava keskustelu on aina antoisaa.

Itse koen Timo Soinin  ( ps ) takinkääntäjäksi ja vitseillä ratsastavaksi poliitikoksi.
Vitsithän on toki hauskoja, mutta vitseillä ei Suomea suosta nosteta.

Timo Soini puolueineen menestyi edellisissä vaaleissa tnunnuslauseella:
MISSÄ EU, SIELLÄ ONGELMA.

Soini oli vaalitentissä kuluneella viikolla ja Soini heitti yhden "soinismin", kuten lehdet toteavat.

Vaalitentissä soiti totesi: Suomi olisi pärjännyt ilman EU:ta.
Katsokaa Islantia, Norjaa, Sveitsiä.

Soinismia oli vakava asia, eli SUOMALAISTEN TULEVAISUUS JA EU:n tarve:

Soini ehdotti perustettavaksi EU:n Kirveskomisaarin virkaa.
Kirveskomisaari putsaisi EU:n byrokraattien lupaviidakkoa.

Timo Soini on siis kääntänyt takkinsa EU:n suhteen.

Minä en ymmärrä sitä, että Suomen vakavalla tilanteella EU:n kurjimuksessa, heitetään vitsiä.

Tokihan sitä voi yrittää sumuttaa SUOMEN kansaa vitseillä, mutta kansa ei ole tyhmää.
Soini (ps) on unohtanut kansan. Minä en ole huomannut Soinilta tai puolueelta koko aikana
mitään negatiivisuutta (SIIS OIKEAA, EI LEHTIIN ANNETTUJA LAUSUNTOJA)
EU:ta kohtaan.
Pikemminkin nuoleskelua.  Valitettavasti.

Soinin kirjoittama kirja kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Puoluetoverit? Sylkykuppeja? Suomen kansa? Samoja sylkykuppeja.

Itsenäisyyspuolueen pj, Pesonen, ei heitä vitsejä Suomen tilasta, kansan hätä on suuri ja siihen pitää suhtautua kunnioittavasti..
Suomen kansa on loppuunajettua, ei töitä, ei mitään tulevaisuutta nykyisellä menolla.
Teot ratkaisevat ei vitsit.

Päivä tänään Alajärvellä oli todella mahtava.
Itsenäisyyspuolueen sanoma tavoitti ihmisiä paljon.

Tässä yksi kuva tilaisuudesta.
Halusimme, että kuvassa näkyy vain kaksi ihmistä ( toinen meikäläinen) ja Itsenäisyyspuolueen
sanoma Suomen kansalle:







Mahtava oli tapahtuma ja mahtava oli sää.

Saunottua tuli, joten: huomiseen.




Ei kommentteja: