torstai 31. tammikuuta 2013

Torstai. 31.01-13 Tammikuuta. Vaippakerholaiset, Ym

Todella outo on sää ollut Tammikuun viimeisenä päivänä.
Mittari on näyttänyt koko päivän + 2 lämpöastetta.
Vesi on juoksut ränneistä alas ja lumi on silmissä kadonnut.

Ihme tapahtui, kun aura-auto ajoi meidän tietä kaksi kertaa edestakaisin.
Nyt on puhdas asfaltti näkyvissä.

Vaippakerholaiset, eli teini ja kaveri ovat tänään saaneet alennuksen takaisin vaippaikäisiksi.
Huolimatta siitä, että kävivät hengettären luona pinoamassa puita.

Vaippaikäiseksi alennus johtuu älyttömästä musiikin soittamisesta.
Olin saunassa ja luulin jo kuulevani harhoja, jumputus, jumputus.

Oikein piti lähteä ulos kuuntelemaan mistä jumputus tulee.
Asuntoautosta. Jee, vaippaikäiset olivat kantaneet sinne kaiuttimet ym, tarpeellisen aineiston saadakseen meteliä aikaiseksi.

Antakaa kaikki kestää.

Nyt lunta satelee taasen ja maa on uudelleen peittynyt valkoiseen kerrokseen.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.


Ei kommentteja: