perjantai 11. helmikuuta 2011

Perjantai, Avajaiset, Komiat lehti loisti jälleen.

Tänään oli Kuntokamarin avajaiset. Avajaiset pitkän kaavan mukaan.

Radio Pohjaanmaa saapui aamupäivästä paikalle.
Lähetys oli suora, joten en itse tiedä mitä tuli sanottua. Muisti kun on vajavainen.
Kuulemani mukaan kaikki meni hyvin. Ainakin soutulaitteen vedenlotina oli kuulunut hyvin lähetyksessä.

Tasaiseen tahtiin kävi väkeä avajaisissa. Itsellä meinasi kiirettä pukata päälle asioiden hoitamisessa.
En tosin kuulu toiminnasta vastaaviin henkilöihin, mutta jotenkin urakka kaatui minuun päin.

Komiat lehti ilmaantui yllättäen paikalle. Totesin rehellisesti, etteihän teitä ole paikalle pyydetty.
Toimittaja Nahkala ilmoitti, että pyyntö oli tullut yhdeltä Kamarikirjaston jäseneltä.
Itse olin ajatellut, että lehti saapuisi paikalle myöhemmin kun väki olisi kokonaisuudessaan paikalla.
No, toimittaja otti kuvia vastuuhenkilöistä ja näytti minulle nyrpeätä naamaa.
Nyrpeä asenne jatkuin myös, kun Aisaparista tultiin paikalle viiri, ym, mukanaan.

Aisaparin henkilö olisi toivonut, kuten minäkin että toimittaja ottaisi kuvan viirin luovutuksesta.

Asiasta mainittiin useamman kerran, mutta toimittaja valokuvasi vain käsipainoja lattialla.

Onneksi saimme tilanteen korjattu, kunhan toimittaja oli lähtenyt.
Saimme niin meidän kuin Aisaparin muistojenkirjaan kuvan tärkeästä tilanteesta.

Tässä kuvan, jota Komiat lehden toimittaja ei halunnut ottaa:


Kuvassa kuntokamarin vastuuhenkilöitä ja Aisaparin edustaja.

Kyllähän minä tiedän olevani ns. mustallalistalla ko.lehdessä suorien mielipiteideni takia, mutta mitäs pahaa Aisapari on lehdelle tehnyt?

Outoa toimintaa kuntalaisia palvelevalta toimittajalta ja hänen edustamaltaan lehdeltä.
Onneksi outoon toimintaan on jo opittu. Päätoimittaja on itse ilmoittanut, ettei kirjoituksiani lehdessä julkaista.
Näinhän se on, että todellisuus sattuu. Parempi laittaa pää pensaaseen ja kuvitella kaiken olevan hyvin.

Illalla meillä oli ihana musiikki esitys.
Kuten eräs vieras totesi: Kamarikirjasto, Kuntokamari ja Kamarimusiikki, hyvin sopii yhteen.
Oli todella ilo kuunnella ammattimaista ja osaavaa viulun sekä sellon soittoa.
Lämmin Kiitos, vastuuryhmäläisten puolesta.

Avajaisissa arvottiin kävijöiden kesken lahjakortti Lounas Ravintola Timppaan.
En valitettavasti vielä tiedä kuka oli onnellinen voittaja.
Huomenna varmasti voin asiasta tiedottaa.

Päivä kului siis juhlan merkeissä.
Kiitos kaikille teille jotka avajaisissa kävitte.
Te teitte juhlasta, juhlan.

Saunaan ei ehditty, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: