lauantai 18. syyskuuta 2010

Lauantai, asiat blogissani.

Ihme sää oli tänään, vettä, aurinkoa, vettä, aurinkoa, jne.

Ilta tosin oli hieno, ei sadetta, ei tuulta, ei tosin aurinkoakaan, mutta muuten upea sää.

Iltapäivästä lähdimme mieheni kanssa Seinäjoelle. Vaasan porukka tuli myös peräkärryt mukanaan hakemaan "kersan" lainaamaa sänkyä, takaisin "kersalle".
Huippu oli, kun soitimme Louhenkadulla ovikelloa, väliovi avattiin, ovisilmästä katsottiin ja väliovi suljettiin.

Sänky on nyt teillä tietämättömillä. "Kersa" meinaa tehdä asiasta tutkintapyynnön, jos hänelle ei ovia aukaista tai selitetä sängyn kohtaloa.

Sänky oli kallis ja "kersa" haluaa hyvyyttään lainaamansa tavaran pois koska tietää ettei se ole käytössä.

Todella fiksua ja asiallista käytöstä vahdata ovisilmästä ja painua ehkä sänkyn alle piiloon.
No, meitä on moneen junaan.

Toivottavasti asia selviää vielä illan aikana, sähköpostia on lähetetty asian tiimoilta.

ASIAT BLOGISSANI:

Olen huomannut myös, että eräät henkilöt luulevat minun kirjoittavan kaikesta tapahtuneesta.

Väärä luulo. Minä en kirjoita tänne jos esim, kylässä tapahtuu menehtyminen, synnyttäminen, en siis mitään mikä antaisi urkkijoille tietoa kylän tapahtumista.
Olkoon kyseessä vaikka hautajaiset, siitä saatte lukea myöhemmin.

Saatte lukea yleisiä tapahtumia ym, mutta ette saa, ettekä ole saaneet lukea blogistani mitään yksilöllistä kyläläisistä. (Vain minun menoistani ja harrastuksistani.)

Jos ette itse pidä yhteyttä omiin sukulaisiinne, kärsikää myös mahdolliset tunnontuskat itse.

Minä en todellakaan ilmoittele näistä asioista blogissani. Saatan jopa kirjoittaa: Ei mitään erityisempää, vaikka olisin ollut teho-osastolla katsomassa läheisiänne.

Tämän haluan tuoda julki.
Jos ette halua tietää omaisistanne mitään, ette löydä tietoa heidän elämästään minun blogistani.

Valinta on teidän, ei minun.

Jaaha, sauna kutsuu. Huomiseen

Ei kommentteja: