torstai 31. tammikuuta 2008

No joo, Päämisteri Matti Vanhasen lausunto Pohjalaisessa tänään järkytti, hän sanoo, että palkansaajien ja yrittäjien enemmistö rahoittaa maksamillaan veroilla hyvinvointipalvelut, sekä mahdollisuuden kantaa vastuuta pienituloisista tai syrjäytyneistä (Presidentti on eri mieltä.)
Vanhasen mukaan hyvinvointierot eivät ole kasvaneet, mutta lastensuojelun avohoidon piirissä olevien lasten määrä on kaksinkertaistunut. Mielestäni tässä on iso ristiriita. Miksi näin on? Onko se nyky Suomea, että tuodaan lisääntyvässä määrin työntekijöitä ulkomailta? Miksi sitten monet kansalaisemme eivät saa töitä? Heille sanotaan, valitettavasti sinulla ei ole koulutusta ko.työhön, no muualta tuleville annetaan koulutus, asunto, perusturva, kielen opetus sekä hommataan töitä myös aviopuolisolle. Mielestäni tämä ei ole oikein vaan täysin jostain hornan kuusesta. Perussuomalaiset eivät tätä hyväksyisi, kyllä oman kansan etu menee edelle. Täytyy vain toivoa, että ihmisten silmät aukeavat ennen kuin on myöhäistä.

Ei kommentteja: