maanantai 30. elokuuta 2010
Maanantai, Uudelleen lääkärissä. Kamarikirjastolla Onnittelulista.
Ihanan lämmintä oli juoda aamukahvi pihalla ja katsella "lastenlasten" niiden karvaisten touhuja ulkona.
Päivällä käväisin uudelleen lääkärissä, yskä kun pysyy itsepintaisesti yllä.
Lääkäri määräsi keuhkokuvaukseen, saas sitten nähdä löytyykö syytä yskänpuuskiin vaiko ei.
Vaihtoehtoja yskälle on monia astmasta alkaen.
Tänään tuli toki heti aamusta pestyä petivaatteet, ilma kun näytti suotuisalta pyykin kuivatukseen.
Teen nyt poikkeuksen säännöistä, ilmoittamalla seuraavaa:
Kamarikirjastolla on avattu Onnittelulista Tea Lepistölle, joka voitti Vierumäellä tyttöjen Urheilupistooliammunnassa Pohjoismaiden mestaruuden. Onnittelut vielä kerran upeasta suorituksesta.
Saunottu on, joten: Huomiseen.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Sunnuntai, kutomisen ihanuus ??
No, ensimmäisellä kerralla huomasin kun olin luonut melkein kaikki silmukat:
Väärät puikot. Piti olla pyöröpuikot.
Purkamaan.
Toisella kerralla onnistuin silmukoissa sekä alun tekemisessä.
Tehtyäni noin viisi kierrosta huomasin onnistuneeni kutomaan työn yhteen, jossain vaiheessa.
Purkamaan.
Ainahan sanotaa, että kolmaskerta toden sanoo. Tämän kolmannen kerran jätin huomiselle taikka ylihuomiselle.
Vaasan sakki saapui kokonaisuudessaan päivällä.
Käytiin porukalla kaupassa sekä asioitiin kukkakaupassa.
Vaasalaiset kokkasivat ruan. Mies, teini ja teinin ystävä Lapualta saivat hyvää ruokaa kun palasivat ampumisharjoituksista.
Iltasella teinin ystävä haettiin kotiinsa ja vaasan sakki lähti kotiinsa ilman "lapsenlapsia".
Ne, jäivät taasen "mummulaan" lomalle.
Vaasan "kersa" aloittaa huomenna korkeakouluopinnot ja sehän pikkuisen jännittää.
Ei sitä ihmeempiä näin koleana päivänä, onneksi parempaa säätä on luvattu.
Saunottu on, joten: Huomiseen.
lauantai 28. elokuuta 2010
Lauantai, tuulilasin korjaus, Kyläläisestä Pohjoismaiden mestari ammunnassa
Aamupäivästä lähdimme mieheni kanssa Seinäjoelle. Tuulilasiin tuli viimeviikolla kunnon "märsti" asfalttitiellä.
Rekan renkaasta lensi jotain lasiin, valtavasti paukahtaen.
Onneksi lasi ei hajonnut. Kunnon kuoppa säteineen kyllä lasiin tuli.
Teippi toimi ensiapuna, kunnes tänään "tohtori" paikkasi lasin.
Nyt "märstistä" ei näy jälkeäkään.
Vakuutushan, jos sellainen on korvaa käynnin "tohtorilla".
Vaikka vakuutusta ei olisi, käynti "tohtorilla " on halvempi kuin uusi tuulilasi.
Vaasan sakki, kokonaisuudessaan saapui meille sillä aikaa. Onneksi teini oli kotosalla, sai toimia "isäntänä".
Kylään on "syntynyt" uusi mestari.
Pohjoismaiden mestari urheilupistoolissa tyttöjen sarjassa on kyläläisiä.
Lämpimät Onnittelut voittajalle ja Onnea jatkossakin kisoihin.
Me, kyläläiset voimme ja saamme olla ylpeitä "omasta" mestaristamme.
Saunottiin Vaasan "kersan" kanssa ja juteltiin mukavia saunassa.
Saunahan on parasta rentoutusta ihmiselle.
Vaasan sakki lähti kotiansa kohden myös karvaiset "lapsenlapset".
Lotota en muistanut, joten köyhyys jatkunee. Huomiseen.
perjantai 27. elokuuta 2010
Perjantai, Teini opiskelee metsästyslakia. Perussuomalaisten kannatus nousee.
Päivä sujui rauhallisissa merkeissä, pieniä askareita tehden.
Teini soitteli hakemaan koulusta, ettei tarvitse linja-autoa odottaa.
Samalla haimme teinille kirjat Metsästäjäntutkintoa varten. Lakiteksiä on opeteltava n, 130 sivua.
Muuta asiaa muodostuen kaikkien eläinten tunnistamisesta ym, on 333 sivua.
Ei muuta kuin lukuintoa teinille.
Luitte varmasti lehdistä kuinka Perussuomalaisten kannatus on jälleen noussut.
Eikä ihme, Perussuomalaiset uskaltaa toimia kuntalaisten hyväksi tilanteessa kuin tilanteessa.
Meillä Perussuomalaisilla on oman järjen käyttö sallittua, jos puolueen johtajalla arvomaailma heittää se ei kulminoidu valtuuttuihin.
Tällä tarkoihan valtuustoa ylimpänä päättävänä elimenä, sekä hallitusta.
Ainakin täällä Kauhavalla meiningin sanelee monessa puolueessa yksi henkilö.
No, kaikki muut voisivat sanoa itsensä irti ja antaa valtakirjan puolueen "pomolle".
Ei tarvitsisi maksaa turhaa kokouspalkkiota ns, sätkynukeille.
Ihan sama ovatko paikalla valtuustossa vaiko eivät.
Saunassa tuli todellakin oltua ja nautittua löylyistä.
Huomiseen.
torstai 26. elokuuta 2010
Torstai, Mielenterveyden ensiapukurssi
Mitään erikoisempaa ei tänään tullut tehtyä.
Illalla oli taas Seinäjoella Mielenterveyden ensiapukurssilla.
Kävimme lävitse mm, Päihderiippuvuutta sekä ihmisten erilaisia Psykoosia.
Psykoosi on kaikista raskain alue mielenterveyden alueella.
Saunaan en ehtinyt ja blogi on ennätyslyhyt.
Huomiseen.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Keskiviikko, käynti lääkärillä Ylihärmässä ym, ym
Auringon ollessa esillä kuumuus valtasi heti, sateen saatua vuoronsa viileni heti.
Pue siinä sitten asianmukaisesti itseäsi, eli pue, riisu, pue, riisu, jne.
Itse käväisin aamusta lääkärillä Ylihärmässä. Lääkärinä oli Puolasta saapunut henkilö.
Hyvin osasi suomea. Minkäänlaista epäselvyyttä saatikka tulkintarvetta ei tullut esiin.
Lääkärinä toimi erittäin hyvin ja pätevästi.
Iltapäivästä saapui "yllätys"vieras, jos nyt teinin äidistä näin voi todeta.
Hän oli ollut Seinäjoella asioilla ja poikennut tyttärensä luona. Outoa hänestä oli, että ovea ei avattu vaikka sisältä kuului ääniä ja verhot heiluivat, hänen mennessään takaisin parkkipaikalle.
No, joskus ei ole tervetullut.
Äidin tosin pitäisi aina olla tervetullut lastensa luokse vierailulle.
Teinille hän toi myöhästyneen rippilahjan.
Teini ja äiti juttelivat pitkään keittiössä erilaista asioista, toki minäkin olin mieheni kanssa istumassa samassa pöydässä.
Teini jutteli äitinsä kanssa kohteliaasti ja asiallisesti. Teini osaa ottaa tilanteet hallintaansa ja toimia niiden mukaisesti.
Minulla ei ollut mitään teinin äidin vierailua vastaan, kunhan pysytään asialinjalla eikä ketään aleta haukkumaan saatikka arvostelemaan.
Illalla olimme mieheni kanssa kamarikirjastolla johtokunnan kokouksessa.
Kirjasto-auto saapui ennen alkua juuri paikalle, käväisin tervehtimässä auton mukavaa kuljettajaa.
Saunottu on taas, joten: Huomiseen
tiistai 24. elokuuta 2010
Tiistai, kirjoja, Seinäjoki,ym
Päivällä olimme "naapurin" kanssa laittamassa varastossa olevat kirjat lopulliseen järjestykseen.
Nyt sieltä ei takuulla löydy yhtään samaa kirjaa kuin kirjastosta.
Iltapäivästä lähdin Seinäjokea kohti.
Ensin käväisin "naapurin" asiolla sekä omillani.
Sen jälkeen istuin klo: 17:00 - 21:00 opiskelemassa Ensiapua Mielenterveydestä.
Kävimme lävitse mm, Mielenterveys ja elämänkriisit, Mielenterveyden häiriöitä sekä Ahdistuneisuushäiriöt.
Seuraavalla kerralla jatkamme lisää mm, Psykoosit, ym.
Mielenkiintoinen ja opettavainen kurssi.
Sauna jäi tänään väliin. Huomiseen.
maanantai 23. elokuuta 2010
Maanantai, päivä kului erilasissa "tutkimuksissa".
Aamupäivästä lähdin asioille Ylihärmään. Oli omiakin asioita eri toimielimissä sekä "naapurin" nouto kyyttiin.
Loppupäivä kuluikin puhelimessa, onneksi ei tavinnut itse soittaa vaan aina soitettiin takaisin.
Monta asiaa tuli selville, asioita jotka ihmetyttävät, kummastuttavat pientä kulkijaa.
Valitettavasti asiasta ei voi vielä enempää kertoa, keskeneräinen on keskeneräinen.
Tiedoksi kyllä tulee, se on varmaa.
Iltasella poikkesin kirjastolla ja hauskaahan siellä oli.
"Naapurin" lapset yrittivät juksata minua esim, sillä etten minä ja Miuku-neiti ole kylän kauneimmat.
Tosin sanoohan vanha sanonta: Lasten suusta totuus.
No, ehkä heiltä oli jääneet silmälasit kotio? Lohduttaudun sillä ajatuksella. HEH, HEH.
Saunottu on, joten: Huomiseen.
( ps. on laitettu ryppyvoidetta naamaan varmuudeksi )
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Sunnuntai, E-P:n Perussuomalaisille uusi piiritomikunnan sihteeri.ym,
Vaasan karvaiset "lapsenlapset" haettiin tänään kotiinsa.
Huh, mikä helpotus. Ei vaiskaan, nyt on tyhjän tuntuista ja automaattisesti katsoo missä katit ovat.
Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaiset saivat tänään uuden sihteerin piiritoimikuntaan.
(Edellinen sihteeri Manninen sanoi itsensä irti työstänsä.)
Annetaan lehtien kertoa, kuka on uusi E-P:n piiritoimikunnan sihteeri.
Onnittelut asianosaiselle valinnasta, joka oli hyvä.
Eipä sitä tänään ihmeempiä tapahtunut, rauhallinen päivä.
Vaasan porukka oli kylässä ja mieheni käväisi "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmässä.
Voisi sanoa, melkein tylsä päivä. No, huominen voi muuttaa tylsyyden kiireksi, näin epäilen.
Saunottu on, joten: Huomiseen.
lauantai 21. elokuuta 2010
Lauantai, aamusta ja illasta sadetta, Päivä aurinkoinen
Onneksi aurinko saapui ja pelasti mm, Vaasan kattien ulkoilun.
Illasta saapui uusi vesisade, tosin hieno ja hentoinen.
Koko päivä meni lasitöiden parissa, sekä puhelimeen vastaamisessa.
Puheluista tarkempaa tietoa maanantaina kunhan "johtajat" Kauhavalla saapuvat töihinsä.
Vaasan kissa Nella halusi muovikassissa ollutta herkuansa todella paljon.
Tässä kuva Nellan selväksi tekemästä muovikassista sekä syödystä tyhjästä namipaketista.
Kyllä kissatkin osaa näköjään herkkunsa löytää ja kaivaa esiin.
Saunassa tuli oltua ja räkätauti on päällä.
Toivottavasti huomenna parempi olo. Eli, Huomiseen.
perjantai 20. elokuuta 2010
Perjantai, Lämmintä oli tänään. Teinin kanssa Seinäjoella.
Kisu taasen kävi "naapurin" koiran päälle, erehtyi koira tulemaan meidän tontille.
Leppeä ja rauhallinen koira, tätä Kisu ei hokannut.
Päivällä käväistiin teinin kanssa Seinäjoella asioimassa. Takaisin tultiin Kauhavan kautta, asiomassa sielläkin Kaupungintalolla.
Loppupäivä meni lasitöiden kokoamisessa ja erästä asiaa selvittäessä.
Asiasta tarkemmin myöhemmin.
Ilouutinen tuli illalla Hangosta.
Lapsenlapsi oli syntynyt ihan helposti. Synnytys oli kestänyt vain 50 min.
Pituus oli 50 cm, paino 3 100 g.
Kyseessä oli tyttö ja hiukset olivat punaiset.
Tyttö nukkuu yöt rauhallisesti ja on pappansa mukaan tullut aitiinsä uniensa suhteen.
Onnea vain mummulle ja pappalle.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.
torstai 19. elokuuta 2010
Torstai, hiukan lämpimämpää. Kuntaliitos.
Näkihän sen Vaasan kateistakin. Ulkona oleminen maittoi tänään eri lailla kuin eilen.
Itse kulutin päivän keräillen lasinpalasia yhteen ja etsimällä niille sopivat kohteet.
Aika hyvin onnistuin, jokunen palanen tosin on vielä vailla omistajaansa.
Olen tänään tehnyt ns. puhelinpäivää, eli vastannut puhelimeen monesta erilaisesta asiasta.
Yksi tärkeimmistä puheluista koski rakennuslautakunnan tekemää päätöstä sijoittaa sillan suunnitteluun rahaa ylenpalttisesti.
Samoin puheluita tuli koskien Nordean ja Komiat lehden toiminnan loppumista täällä Ylihärmässä.
Takapajula tämä Ylihärmä kohta on.
Todellisuus jonka vain ero kuntaliitoksesta Kauhavaan voi muuttaa suuntaa Ylihärmäläisten eduksi.
Eräs perussuomalainen vieraili keskustan teltalla Ylihärmän markkinoilla.
Puheeksi oli tullut kuntaliitos ja Ylihärmän menetetyt rahat.
Keskustan edustaja oli vastannut, menettyjen rahojen kysymykseen näin:
Rahat on merkitty ja liitoksen purkautuessa Ylihärmä saa omansa takaisin.
Voi, miten ihana vastaus.
Ero käyntiin ja rahat takaisin Ylihärmään.
Parempi hyvä yhteistyö kuin kuntaliitos, totesi ministeri Katainen v. 2009.
Saunottu on, joten: Huomiseen.
Kevennykseksi, etsi kuvasta Vaasan katti Nella.
Nella vietti aikaansa viidakkoseikkailussa, suihkulähteellä.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Keskiviikko, askartelupäivä, ym, Sekä, Vaasan katit.
Päivällä tein puutarhan parannustöitä. Saa sitten keväällä nähdä, onnistuinko?
Iltapäivästä kävin lävitse keskeneräisiä lasitöitä ( toinen syksyn merkki). Jostain uupui vain tinaus, toisista melkein puolet lasinpaloista.
On siinä askaretta kun etsii paloja, jotka mahdollisesti kuuluisivat yhteen.
No, värit auttavat huomattavasti oikean palasen etsimistä.
Kovin oli rauhallinen päivä, tämä torstai.Vaasan Kisu vain aiheutti jokusen etsintäkerran. Aina löytyi ja läheltä, mutta katti kun ei itseään ilmaise istuu vain hiljaa ja ihmettelee.
Kolmannella kerralla meidän Miuku-neiti näytti minulle missä Kisu luurailee.
(Istui hiljaa ojassa.)
Kisullahan on valjaat ja talutusnuora, mutta on muuten irti pihassa. Menoa hillistee talutusnuoran kotelo joka jää välillä kiinni mihin sattuu.
Hyvin on Kisu rajoja noudattanut, ainakin toistaiseksi.
Kuvassa Kisu seikkailee suihkulähteellä.
Tasapuolisuuden nimissä laitetaan kuva myös Nellasta, joka on Kisun sisko-puoli.
Nella siis päällimmäisenä.
Jopas tuli Kisusta tekstiä. Saunottu on joten: Huomiseen.
tiistai 17. elokuuta 2010
Tiistai, omalla asialla, onneksi. Perussuomalaisten piirisihteeri ??
Eilinen oli kyllä kaamea päivä ja unikin tuli niin ettei ehtinyt edes tajuta.
Tänään aamusta laitoin huushollia vähän kuntoon, eli imurointia ym, mukavaa.
Odottelin klo: 11:00 asti, että kaste poistuu nurmikolta ja voin aloittaa nurmikon leikkaamisen.
Aika lailla samoihin aikoihin ilmestyivät puimurit pelloille.
Oli siinä Kisulla ja Nellalla pelkäämistä, kun meteliä oli joka suunnalla.
Kova oli urakka, mutta nyt on siistiä.
(Mieheni suoritti töistä päästyään loppusilauksen nurmikolle.)
Ilkassa oli tänään kirjoitus jossa entinen Perussuomalaisten piirisihteeri Manninen ottaa kantaa uudesta tulokkaasta Perussuomalaisiin.
Kirjoitus oli hyvä ja asiallinen, ainut virhe oli "piirisihteerin" nimikkeen kohdalla.
Piirisihteeri Manninen on sanonut itsensä irti, no ehkä kuukausi sitten. En ole varma ajasta.
Seuraavassa kokouksessa Piiritoimikunnan asialistalla on, piirisihteerin valinta vuoden 2010 loppuun.
Liekö toimittaja itse lisännyt Mannisen entisen viran kirjoitukseensa, tiedä häntä.
Eihän tuolla nyt väliä ole, mutta kun ihminen sanoo itsensä irti tuokoon hän sen myös julki yleisesti.
Iltasella poikkesin "naapurin" pakeilla ja totesimme iloksemme:
Meillä on yli 2 tuhatta kirjaa varastossa, joita kirjastolla ei vielä ole.
Kova oli urakka selvittää n. 6 tuhannesta kirjasta samat pois. Mutta, onnistuimme.
Siinähän sitä päivän saldoa. Saunottu on, joten Huomiseen.
maanantai 16. elokuuta 2010
Maanantai, vähän kaikkea.
Näkyy olleen muutkin ihmiset, kun seurasi ihmisten autoilua ja erään auton nostoa ojasta suoralla tieosuudella, palokunnan voimin.
Aamupäivästä lähdin "naapurien" kanssa Ylihärmään asioille
Jätin Vaasan Kisun ulos valjaineen ja kiinni laitettuna. Saapuessani näin tyhjät valjaat puussa.
Pienen etsinnän jälkeen löytyi myös karkulainen.
Laitoin Kisun sisälle odottamaan, että valjaat saadaan puusta pois.
No, teini soitteli: Ehdinkö hakemaan häntä koulusta? Lupasin lähteä.
Autoa peruuttaessani katseeni osui roskapäntöön viereen ja kukas se siellä istuikaan?
Sama Vaasan Kisu.
On arvoitus millä kissa pääsi uudelleen ulos ilman valjaita.
Onneksi (tiedoksi Vaasaan) Kisu on vielä hengissä. ( ainakin toistaiseksi, heh)
Toivottavasti huomenna olen jo omalla "asialla" ja saan jotain aikaiseksikin.
Saunottu on, joten: Huomiseen.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Sunnuntai, kirjoitukseni Ilkkaan, ym, ym
- Tuulinen, mutta aurinkoinen päivä.
- Ilkka julkaisi tänään lehdessä kirjoitukseni Kauhavan rakennuslautakunnan pakkomielteestä siltaa kohtaan.
- Tosin Ilkan nettisivuilta kirjoitukseni puuttuu. Kaikki muut mielipidepalstan kirjoitukset läytyivät myös netistä Ilkan ilmaisilla sivuilla, ei minun. Outo juttu. Lukijoita johdetaan harhaan kun kaikkia kirjoituksia ei julkaista.
Hän on tänään kirjoittanut alla olevan viestin torstain kohdalle.
Sallin viestin julkaisun määrätyistä syistä, jotka luettelen anonyymin viestin jälkeen.
---------------------------------
Eli, Anonyymi:
----------------
- Anonyymi sanoi...
Hei,
valitettavasti kirjoituksestasi huokuu tekninen asiantuntemattomuus ja saa sen näyttämään siltä, että kirjoitat täyttä soopaa. Kannattanee tutustua tarkemmin asiaan ja hoitaa faktat haltuun.15. elokuuta 2010 17.10
- -----------------------------------
Mitä tarkoitat sanoilla: Tekninen asiantuntemattomuus?
Kirjoitin lehteen miten olen istunut useita tunteja kuunnellen ja katsellen niin silta-kuin tiepiirustuksia.
Toki, jo ensimmäisissä kokouksissa eräs siltainsinööri totesi ettei vanha silta-tiesuunnitelma täytä nykyajan kriteereitä.
Tähän rakennuslautakunnan pj. Salo totesi:Kaikki on asianmukaistettu, sillan piirustukset kelpaavat, samoin tiesuunitelmat ym, ym.( Keneltäköhän se tekninen asiantuntemuus puuttuu? )
Rahaa näihin ei uppoa, totesi rakennuslautakunnan pj. Salo
Nyt monien monien kuntalaisille suunnattujen tietoiskujen jälkeen, rakannuslautakunta on joutunut myöntämään totuudeen ja kääntämään "kelkkansa" oikeaan suuntaan.
Eli hakemaan rahalla lupia / suunnitelmia joita ei olisi pitänyt heidän mukaansa hakea.
En tiedä mitenkä anonyymi saa kirjoituksestani aikaan sen mitä kirjoitti.
Anonyymille suosittelen lämpimästi tutustumista sillan- ja tien oikeisiin kustannuksiin ilman suunnittuun meneviä kuntalaisten rahoja.
Tosin, kuntalaiset kaiken maksavat. Näin on Kauhavankin papereissa todettu, muttei julkistettu.
Eilen unohtui laittaa kuva, miehestä ja teinistä jotka kunnialla suorittivat reserviläispyöräilyn Laihian ympäristössä.
Lämmintä oli piisannut matkan varrella. Mutta kunnialla tekivät muiden osanottajien kanssa matkan.
Siinäpä kaksi onnellista onnistuneen matkan jäljiltä.
Jaaha, saunassa ehdin tänään käydä ja nauttia ihanista löytyistä.
Joten: Huomiseen
lauantai 14. elokuuta 2010
Lauantai, Ylihärmän tori ja Helminlato tilaisuus illalla.
Päivä oli todella kuuma, hiki valui päältä ihan itsestään. Markkinatapahtuma meni ihan hyvin.
Teltalla kävi tasaiseen tahtiin kuntalaisia.
Meillä oli todella hauska ja mukava päivä. Saimme jopa uuden jäsenen Perussuomalaisiin.
Tässä muutama kuva markkinoilta. (Kuvien pitäisi isontua kun niitä klikkaa.)
Kuvassa mm, kansanedustajaehdokkaat Sami Yli-Rahnasto Kauhajoelta vasemmalla ja Sanna Räsänen Lapualta (musta paita)
Tässä meikäläinen jakaa lehtiä, esitteitä ja karkkeja.
Kiitos myös keskustan Antti Kurviselle hauskasta ja mukavasta päivästä. On hienoa, että voimme pitää hauskaa yli puoluerajojen. Kurvinen kuvassa oikealla.
Illalla kävimme Vaasan "kersan" kanssa Helmi/jokiladon iltatapahtumassa.
Voisi sanoa noin lonkalta, melkein koko kylä osallistui tapahtumaan.
Hauskanpitoa jatkui vielä nuotiolla makkaraa paistellen ja kyläläisten kanssa jutellen.
Saunaan en tänään ehtinyt, mutta korjataan "virhe" huomenna.
Huomiseen.
perjantai 13. elokuuta 2010
Perjantai, pyykinpesua, yhteislaulutilaisuus Keskikankaalla
Ihanaa mennä nukkumaan raikkaisiin ja puhtaisiin petivaatteisiin.
Illalla olin yhteislaulutilaisuudessa Kotiseututalo Keskikankaalla.
Hyvät Häjyt vetivät laulutilaisuuden.
Hauskaa yleisöllä oli kun he keskinäisesti leikillänsä sanailivat, huumorin muodossa.
Todella mukava ja lämminhenkinen tilaisuus.
Itsekkin lauloin mukana mitä osasin. Tiedä sitten vieressä ja edessä olleiden ihmisten aatoksia laulutaidostani.
Eikös se variskin, äänellänsä raaku ??
Huomenna on Lakiantorin markkinat. Sinne olisi tarkoitus aamusta suunnistaa.
Tulkaahan tapaamaan, jos markkinoille tulette.
Helppo on meikäläinen löytää kun katse osuu tekstiin YLIHÄRMÄN PerusS.
ja minulla on huomioliivit yllä.
Meidän teltta on keskustan teltan vieressä. (Näin on ilmoitettu.)
Kurkku on laulamisesta karkea, näin käy kun oudoksesta lähtee "raakkumaan".
Saunottu on, joten: Huomiseen.
torstai 12. elokuuta 2010
Torstai, Kauhavan rakennustoimikunnallako pakkomielle?
Aamu ja päivä kuluivat askareiden merkeissä.
Valmistautuminen lauantain tapahtumaan Ylihärmän Laikiantorilla on aloitettu.
Melkein sain "hepulin" kun luin Rakennuslautakunnan kokouksen päätöstä tänään netistä.
Rakennuslautakunnan Puheenjohtaja on Petri Salo.
Lautakunta oli päättänyt, että sillan suunnitteluun välille Kangas- Annala palkataan yritys nimeltä:
Aluetekniikka oy.
Sillan, mistä olen istunut kuulemassa ja näkemässä kustannusarvioita.
Silta on valmiina esitetty kuntalaisille kokouksissa, joista vetäjät ovat muhkeat palkkiot saaneet.
Onhan kyseessä ilta ja palkkiot raksuttaa sen mukaisesti.
Kustannusarviot ilman nyt päätettyä suunnittelua ovat olleet sillan osalta n, 2500 000,00 ekua tien osuus suurinpiirtein sama.
Nämä tiedot on luettavissa Kauhavan sivuilta netissä.
Kauhava maksaa nyt Aluetekniikka oy:lle 85 400 ekua sillan suunnittelusta. Arvonlisävero yrityksellä on 0 %. ???
Kouluja lopetetaan säästösyistä, mutta siltaa voidaan suunnitella useammankin kerran.
Väliäkös tuolla mitä maksaa, laitetaan taas jokin koulu kiinni niin saadaan rahaa sillan suunnitteluun. Näin taitaa rakennuslautakunta ajatella, muuten ei noin "typerää" päätöstä voi ymmärtää.
Silta- ja tie suunnitelma odottavat Vaasan Hallinto-Oikeuden päätöstä asiasta.
(Kovin on Kauhava varma oikeuden päätöksestä, rahaa kun poltetaan menemään jo ennen tietoa oikeudesta.)
Pakkomielle, tuntuu silta ja tie olevan rakennustoimikunnalle tai ainakin joillekkin siihen kuuluvilla.
Pätemisen tarve, tosin vääränlainen voi koitua kohtaloksi.
Kyllä nyt pitäisi jo valtuutettujen puuttua asiaan ja viheltää peli poikki.
Siinä sitä taas ajatteluani.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Keskiviikko, loputkin marjat talteen. ym, ym
Koulu päättyi aikaisemmin näin ensimmäisenä päivänä.
Hain teini koulusta ja kotona käymättä otimme takaisin tullessa "naapureita" kyyttiin ja ajoimme Ylihärmään asioille.
Siinä sitä vierähti kolmisen tuntia, että heilahti. No, eipä ollut kiirettä mihinkään.
Mukavaa oli parantaa vaihteeksi maailmaa kaupan pihalla, oman kyläläisten kanssa.
Iltapäivästä menin marjapensaisiin. Noukin kaiken mitä pensaista sai, mukaanlukien mansikat.
Kyllä tuli jännän makuista mehua.
Täytyy joskus testata joillakin henkilöillä, mitä mehua he mielestään nauttivat?
Ai niin, teinhän minä tänään lisää kurkkusalaattia. Todella hyvännäköisiä avomaankurkkuja oli kaupassa vielä tarjolla.
Vaasan "kersa" oli tänään aamusta joissakin pääsykokeissa.
Onhan asiasta mainittu useita kertoja, mutten edelleenkään muista: Mikä koe ja missä?
No, pääasia kun "kersa" itse tietää missä milloinkin on.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.
tiistai 10. elokuuta 2010
Tiistai, siivousta sekä hauska moka.
Jo oli aikakin, pesuvesi lattioista kertoi karua todellisuutta.
Laiskana on helteillä tullut oltua.
Huomenna alkaa teinillä koulu ja tietenkin monella muullakin.
Liikenteessä pitää ottaa taasen huomioon ns. ekaluokkalaiset ja eskarilaiset.
Kankaan koulun alueella on nopeusrajoitus 50 km/h, mutta moni ajaa paljon lujempaa.
Nopeuksia poliisi voisi tulla joskus tännekkin mittaamaan.
Saalis olisi varmaa, kunnes autoilijat alkavat vilkuttaa valoilla vastaan tulijoille merkkiä:
Edessä on jotain "vaarallista". Onnettomuus, hirvi tai poliisi.
Tämän jälkeen nopeuksien mittaamisen voikin lopettaa, mutta eiköhän viesti valvonnasta hillitsisi kaasujalkaa hetken.
Iltapäivästä puhelimeni soi, katsoin kuka soittaa ja vastasin:
Heippa, vauva.
Puhelimessa oli hetken hiljaista kunnes miesääni ilmoitti kuka soittaa.
Kyseessä oli eräs "naapuri" joka on onneksi huumorintajuinen ja jota kutsun tästä lähtien vauvaksi.
Ilman silmälaseja ja nopeasti katsottuna kuvittelin Vaasan "kersan" soittavan ja ilkikuriittani vastasin niin kuin vastasin.
Paree varmasti laittaa lasit nenälle ja tarkistaa soittaja, vaikka hauskaahan meillä oli "naapurin" kanssa kun asia selvisi.
Jaaha, saunassa tuli oltua, eli: Huomiseen.
maanantai 9. elokuuta 2010
Maanantai, lisää kuvia laivasta.Sami Yli-Rahnasto Ylihärmässä 14.8.
Minä en osaa nukkua ukkosen raivotessa. Mies ja teini nukkuivat kyllä, heitä ei ukkonen häirinnyt.
Tänään kävin "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmän teknisellä osastolla.
Samoin käväisimme Alahärmässä, aika nopsasti tosin.Illalla käväisin kirjastolla. Oli mukavaa jutella kyläläisten kanssa mm. ukkosesta.
TULEVANA lauantaina 14.8.2010 Ylihärmän Elomarkkinoilla, eduskuntavaaliehdokas
SAMI YLI-RAHNASTO on tavattavissa Ylihärmän Perussuomalaisten teltalla klo: 11- 12:30
Tervetuloa juttelemaan Samin ja muiden ehdokkaiden kanssa asioista niiden oikeilla nimillä.
Tässä lisää kuvia laivasta:
Nyt ei ehtinyt ukkonen tulemaan, jyrinää kyllä kuuluu, mutta kauempaa.
Sauna kutsuu, joten: Huomiseen.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Sunnuntai, päivä marjapensaissa, ym,ym
Noukimme loput mustatviinimarjat pois ja vaaleat karviaiset. Tummat karviaiset eivät vielä olleet kypsiä noukittavaksi.
Mehua tuli ihan riittävästi. Ongelmana alkaa olla pakastinten kapasiteetti, eli paljonko sinne mahtuu.
Vaasan porukka tuli päiväsellä hakemaan karvaisia "lapsenlapsia" kotiinsa Vaasaan.
No, "lapsenlapset" eivät olleet samaa mieltä kotiin lähdöstä, mutta lähtivät kuitenkin.
Tässä muutama kuva laivasta jolla teimme Viron risteilyn.
Kuvat on otettu aamulla ennen ihmismassojen saapumista laivalle.
Osa ihmisistä nukkui, osa oli maissa ja uudet matkustajat eivät vielä olleet laivassa.
Pakko keskeyttää, ukkonen saapuu paikalle.
Saunottu on, huomiseen.
lauantai 7. elokuuta 2010
Torstai, Perjantai ja Lauantai. Lisäys klo: 22:35
Rautatieasemalta menimme bussilla Länsisatamaan.
Teimme pienen risteilyn Viron puolelle. Baltic Princess, oli laivan nimi
Laivassa oli 10 kerrosta, meidän hytti sijaitsi 8 kerroksessa.
Ohjelmaa oli laidasta laitaan. Bingo, se piti käydä kokeilemassa. Ei ollut onnea pelissä, ei sitten yhtään.
Kuvassa Vaasan "kersa" ja minä. Teini näkyy varjona kuvaa ottaessaan.
Reissu sujui hyvin. Meri oli täysin tyyni ja aurinko paistoi hienosti mennen tullen.
Kotona olimme perjantaina n, 22.10.
Tänään LAUANTAINA, minulla oli klo: 10:00 työkeikka Kauhavalla.
Kaikki sujui hyvin ja loppupäivän noukimme mieheni kanssa punaisia-ja valkoisia viinimarjoja.
Loput ovat nyt mehumaijassa ja valmiita laitettavaksi viileään.
Kaksi yötä on nyt mennyt huonolla nukkumisella, toivottavasti ensi yönä uni maittaa.
Satuin tänään, kun pitkästä aikaa ehdin koneelle katsomaan myös roskapostiin tulleita viestejä.
Yleensä siinä on mitä kummallisempia nimiä ja voittoja luvassa kunhan viestin avaisi. Mukamas, siis.
Huomasin, että "naapurin" lähettämä viesti oli joutunut roskapostilajitteluun.
Jos en vastaa viesteihinne, soittakaa ja tarkistakaa olenko lukenut viestinne.
Tänään, johtuen todellakin tauosta katsoin myös roskapostikansioon. Yleensä en näin tee.
Reissu on tehty, työt aamulla hoidettu ja saunottu. Joten: Huomiseen.
LISÄYS KLO: 22:35
Huolestuneille sukulaisilleni / ystävilleni tiedoksi:
Meillä on täysin tyyntä, myrsky kulki ohitse.
Jossain Etelä-Pohjanmaalla myrsky on varmasti riehunut ja aiheuttanut tuhoa, ei meillä päin.
Vettä ei satanut, tuulta ja ukkosta ei tullut.
Ulkona on ihan lämmin ilma, itikat vain kiertelee ulkona ei muuta..
Eija
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Keskiviikko, myrsky ohitti meidät.
Kankaanpäässä oli myrsky riepoitellut oikein kunnolla. Kuten monessakin muussa paikassa.
Tällä kertaa me jäimme väliin myrskyn raivoamiselta.
Illasta purimme huvilateltan, varmuuden vuoksi. On teltta mitä käyttää tarpeen niin vaatiessa.
Tällä hetkellä telttaa ei tarvita joten parempi minimoida teltan tuho näin etukäteen.
Vaasan "kersa" saapui illalla. Huomenna olisi tarkoitus käydä hänen ja teinin kanssa eräässä paikassa, mutta on vielä epävarmaa toteutuuko suunnitelmamme.
Monta "estettä" on vielä edessä, mutta huominen kertoo paljon.
Kovin oli rauhallinen päivä. Käytin tämän sadepäivän asunnon siivoamiseen.
Siinä saivat kyytiä 2-3 päivää keittiön lattialla olleet marjatahrat.
Ai niin, "naapuri" käväisi saunassa ja nautti samalla nakkikeittoa jonka tänään tein.
Mieli teki muutakin ruokaa kuin uusiaperunoita, voita ja silliä. Näin karkeasti todettuna.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.
tiistai 3. elokuuta 2010
Tiistai, Ala-ja Ylihärmä sekä Kauhava, kirjoitukseni Ilkassa.
Aamupäivästä lähdin teinin ja "naapurin" kanssa kierrokselle Ala- ja Ylihärmä.
Alahärmässä teini ja " naapuri" käväisivät myös grillillä.
Katselin vain kun toiset istuivat grillin pihalla nauttien omia herkkujansa.
Onneksi eivät autossa, ihana tuoksu autossa olisi ollut liikaa meikäläiselle.
Ostaisin kyllä minäkin, mutta esteenä on:
Jopa vuorokauden mittainen röyhtäily jolle itse ei voi mitään.
Ihan sama mikä grilli tai tuote, lopputulos on aina sama.
Olen kerran kokeillut (mieli kun teki) ottaa yhden palan toisen annoksesta.
Pureskelin viimeisen päälle kunnolla ennen nielemistä. No, röyhtäily kesti vain parisen tuntia.
Yhdestä suupalasta siis.
Takaisin asioilta palattuamme lähdin, kunhan ensin vein teinin ja "naapurin" kotiinsa uudestaan kulkuun.
Tällä kertaa toisen "naapurin" kanssa, matka suuntautui Kauhavalle.
Kävimme poimimassa vattuja ja pikkuisen asioimassakin.
Kotiin tältä reissulta ehdittyäni, menin noukkimaan mustiaviinimarjoja.
Mies oli työpäivänsä päätteeksi noukkinut punasia viinimarjoja maijallisen.
Tietsikalle ehdin tänään ensimmäisen kerran vasta 19:45. Ennätys.
Tässä teille, joille Ilkkaa ei tule, kannanottoni eräisiin kommentteihin:
------------------------------------------------------------------
Pääministeri Kiviniemelle ja Antti Kurviselle
tiistai 03.08.2010
On ollut järkyttävää kuunnella, kuinka pääministeri Kiviniemi ihmettelee suomalaisten työntekijöiden osuutta sosiaalihuollossa.
Suomeen ja etenkin E-P:n alueelle on tuotu ulkomaista työvoimaa kiihtyvällä vauhdilla (ennen uuden lain voimaantulemista). Ei siinä uskalla nöyrä suomalainen mullikoida, kun työn halvemmalla tekevä on jo paikalla.
Palkat eivät tosiaan ole pilvissä tavallisella työläisellä. Hyvä kun rahat ruokaan riittää. Palkkatulot Helsingissä ja esimerkiksi Parkanossa eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Helsingin palkat ovat vain unelma kehä 3:n ulkopuolella. Otettaisiin, että Helsingin ja muun Suomen sosiaaliturvaa hakevat painivat ihan eri sarjassa ja eri syystä. Siinä on pääministerille työsarkaa selvittää asiat.
Antti Kurvinen kirjoitti Ilkan mielipidesivulla 30.7., kuinka keskusta on ainoana puolueena hoitanut tukea Suomen maatalouteen. Hänen mielestään ministeri Sirkka-Liisa Anttila oli ratkaiseva tekijä tuen saannissa. Anttilan ymmärrän. Eikös hän saa palkkaa juuri mainitusta työstä? Kurvinen ei tosin maininnut, keitä muita oli mukana neuvotteluissa.
Tosin tukien jako ei koskaan ole ollut tasapuolista. Toiset saavat paljon, toiset vähän. Tukea saavien lista oli lyhyt ja muita tilallisia sortava. Eikö Suomessa ole kuin maitoa, naudanlihaa, öljy- ja valkuaiskasveja ja tärkkelysperunaa tuottavia tiloja?
Mihin keskustalta unohtuivat muut tukea tarvitsevat maataloudet? Aika suppea on keskustalaisten mielestä Suomen maatilojen tuotanto.
Kurvinen toteaa, että populistiset huutelijat löytävät ongelmia, eivät ratkaisua. No, ei löytänyt keskustakaan. Etelän ja pohjoisen tukialueilla on eriarvoinen kohtelu ollut koko EU:n ajan. Muutosta ei vieläkään näy.
Toivotaan, että keskustalaiset joskus näkevät asiat oikein. Nykyisellä tuennalla maaseudulta lakkautetaan monia tiloja niin etelässä kuin pohjoisessakin.
EIJA KIVIHARJU-KETOLA
Ylihärmän Perussuomalaisten pj.
Ylihärmä
-------------------------------------------------------------
Jaaha, saunassa tuli oltua ja mehuja keitettyä
Mies kuului juuri pesevän mehumaijaa satsin jäljiltä. Kiitos, kiitos.
Huomiseen.
maanantai 2. elokuuta 2010
Maanantai, marjapensaat, kirjasto ym, ym,
"Lapsenlapsi" Kisu se karvainen, oli kanssani ulkona koko päivän. Kisu totteli hyvin rajoja, ei mennyt piha-alueen ulkopuolelle.
Kyllä kissakin oppii näköjään sen ettei määrätyn alueen sisältä saa poistua.
Illalla käväisin kirjastolla ja "naapuri" laittoi tietokoneella järjestykseen varastossa olevia ja kirjastossa olevia kirjoja.
Tänään saapui uusia kirjoja kirjastolle joista paremmasta päästä oli isolla tekstillä kirjoitettu kirja.
Nimeltänsä: Batswanan iloiset rouvat. Kirjoittanut: Smith.
Varastossa on lisää samaa sarjaa, ei tosin isolla tekstillä kirjoitettuna.
Tarkoituksemme on tuoda kirjastolle lista josta selviää varastossa olevat kirjat.
Listasta on helppo tarkistaa haluaako lainata juuri ko. kirjan.
Kirja löytyy nopeasti lainaajan lainattavaksi.
Varastossa on myös lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.
Ps, Julkaiseekohan Ilkka huomenna kommenttini erääseen kirjoitukseen Ilkan mielipidepalstalla ? Luulisi julkaisevan nimeni on alla, eli reilua toimintaa.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Sunnuntai, ruokailu Tempauksella, viinimarjat.
Pientä tihuutusta ilmeni n. klo: 13:00 aikaihin, onneksi aurinko pääsi voitolle.
Tempauksella kävin syömässä, melkein ensimmäisenä.
Kyllä oli mahtavan makuista kinkkukiusausta, samoin muutkin tarjottavat maistuivat hyvin ruokailijoille.
Onneksi aurinko sai voiton ja ilma suosi näin Keskikankaan pihaseuroja.
Pihaseuroja joihin en nyt osallistunut.
Vietin päivän marjapensaissa, noukkien mustia- ja punaisia viinimarjoja.
Kuulin kyllä viinimarjoja noukkisessani Keskikankaalta virren veisuuta.
Joskus pätkän puhettakin. Ilma oli suotuisa ja ääni kantoi hyvin.
Iltasella Vaasan porukka saapui hakemaan "lapsiansa" kotiin.
No, isompi karvainen "lapsenlapsi" otti ritolat kun kuuli sanan: Kotiin, Kisu kotiin.
Jäivät siis vielä "mummun" hellään hoitoon. ( siis kuriin).
Eiköhän ne syysmyrskyt ja talven tuiverrukset ohjaa katteja oikeaan osoitteeseen Vaasaan.
Nauttikoon nyt kesästä "mummulassa".
Mustiaviinimarjoja sain keitettyä kaksi mehumaijallista, huomenna jatketaan.
Saunottu on, joten: Huomiseen.