sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lastensuojelusta. Ym.

PERJANTAI:

Hommathan ne aamusta Seinäjoella kutsuivat.
Hyvin aika sujui ja tekemistä riitti.

Ehti siinä olla myös puhelimessa ja kuulla uusimmat käänteet Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelusta.
On siinä virmassa pakenevaa ja sairasta porukkaa töissä, etenkin jos vähänkin korkeampi henkilö saapuu sovittuun tapaamiseen ja asioita pitäisi OIKEASTI SELVITTÄÄ,
niin iskee tauti, palavereista ei voi poistua, ym, mukavaa.
Olen miettinyt tätä palaveri asiaa. Miten lastensuojeluviranomaiset ovat aina palaverissa kun heitä yritetään
tavoittaa. Soitat tai käyt aina sama tilanne.
Onkohan olemassa lakia paljonko aikaa voi käyttää palaveriin, että tulisi kohdattua myös asiakkaitansa.
Niin vanhempia, kuin lapsia. Mistä löytyy aikaa lapsille ja heidän kuulemiseensa ?
Ei mistään ja ilmakos niitä ei tehdä. Kauhavalla, lastensuojelu hoitaa asiakkaita pahemmin näkemättä.

Onhan Kuntayhtymä kaksineuvoisella tosin ainakin yksi keino käytettävissään huolissaan olevien vanhempien osalta: He ovat päästänsä vialla.
Näin tapahtui eräälle huoltajalle, joka ilmoitti Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelulle: joko te tai poliisit tutkivat, mistä lapseni vammat sijoituspaikassa tulevat?
Hups, heijakkaa. Huoltajalle tuli kutsu lääkäriin. Oikein Törnävän psygiatriselle lääkärille.
TULOS:  HUOLTAJA ON TERVE.
MITÄ TEKEE NYT KAUHAVAN LASTENSUOJELU?
Tutkiiko pahoinpitelyepäilyä, huoltajalla kun ei ollutkaan päässä vikaa.

Teini katsasti tänään autonsa. Taas kelpaa vuoden huristella.
Kova myrsky ja sade saapuivat iltapäivästä.
Saunottua tuli.

LAUANTAI:

Seinäjoki ja hommat. Onneksi oli lyhyt päivä ja ehti vielä kauppoja kiertämään.
Eilinen myrsky jatkui vielä tänään.
Puutarhakalusteet olivat ottaneet uudet paikat pihasta ja ovimatto löytyi ojasta.

Ei erikoista. Lotossa oli 2 oikein. HURRAA.

Saunottua tuli.

SUNNUNTAI:

Tyyni ja aurinkoinen sää.
Iltapäivästä pientä sadetta, hetken aikaa.

LAPUAN LASTENSUOJELU

Luin tänään Lapuan lastensuojelun kirjoittamia raportteja.
Niin, Ala-Panula, Pennanen kuin Kaarisilta olivat syyllistyneet raporteissaan mm,
luuloon, oletukseen, ym. Sanoja, mitä ei pitäisi raportissa olla.
Raportti, joka perustuu oletukseen tai luuloon on 0 arvoinen.

Samoin Lapuan lastensuojelusta annettu raportti sai minut haukkomaan henkeäni.
Jumakavita.
Jos ei pystytä kirjoittamaan asioita niin kuin ne ovat, ei pitäisi kirjoittaa lainkaan.
 
 Täyttä puppua kaikki raportit.
Asioita joko on selvitetty tai sitten ei ole, mutta ei pitäisi julkaista raporttia
mikä voidaan todistaa väärin kirjoitetuksi.

Niin, Ala-Panulan, Pennasen, kuin Kaarisillan uskottavuus sai juuri arvosanakseen - 4.
Missä on maalaisjärki, kun olemattomia kirjoitellaan???
Eikö ole tullut mieleen, että väärin kirjoitetuista raporteista jää kiinni.

Minä ainakin tulen omaltakohdaltani vaatimaan nimeni esiintymistä raportissa, sekä mukanani olleen
henkilön nimen näkymistä.
Samoin vaadin oikaisua vääriin tietoihin ja oletuksiin.

On siinä meillä lastensuojelut.
Pakoilua, palaveria, olettamuksia, tutkimattomia asioita, oman kädenoikeutta tehdä raportti
mielikuvituksen mukaisesti.
VOI KISSAN VIIKSET, MITÄ TOUHUA.

No, siinäpä se.

Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ai niin. Puhelimeni ei ole ollut yhteistyöhaluinen iltapäivästä alkaen.
Puhelin soi, vastaat. Tai siis luulet vastaavasi, puhelin ei tottele linjanaukaisua eikä soittamista.
Teksiviestit eivät lähde matkaan, vaan jäävät luonnoksena lähetettyihin.
Hyvin menee.




torstai 25. syyskuuta 2014

Melkein vapaata.

Aika hyvä oli sää tänään. Ei tosin aurinkoa, muttei tuultakaan.

Iltapäivästä kutsui hommat Seinäjoella.
Räkätauti painaa edelleen päälle, mutta eiköhän tuo nitistettyä saada.

Eiliseen kirjoitukseeni lisätietoja niin Lastensuojeluyksikkö Pihakoivusta, kuin Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelusta.

Lisätiedot:    huoltajan kysyessä tänään Pihakoivun yksikönjohtajalta, onko lapsi viety lääkäriin ja ihmetellessä miksi ei, lyötiin luuri korvaan.                       

Ne. olivat siinä.
Hiljaisuus niin Pihakoivun kuin Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelun osalta kertoo omaa tarinaansa.
Hiljaisuus, on pään työntämistä pensaaseen ja kuvitellaan: kaikki on hyvin.

Valitettavasti hiljaisuus ei asioita paranna, vaan pahentaa.

Kysynkin nyt: MISSÄ OVAT LAPSET JA HEIDÄN HYVINVOINTINSA?
NÄITÄ ASIOITA EI OLE OLEMASSA LASTENSUOJELUYKSIKKÖ PIHAKOIVUN HENKILÖKUNNALLE, EIKÄ KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVONEN LASTENSUOJELULLE.

Ovet vaan lukkoon, verhot alas, viestiehin - ja puhelimiin vastaamattomuus ???
Tätä on lastensuojelu Kuntayhtymä kaksineuvosella ja Pihakoivulla.

PIILOON, PIILOON.
Lapset oppivat tästä käytännöstä hyvin paljon.
Heidän pitää valehdella, mennä piiloon, salata ja muunnella asioita.
Lapset oppivat miten toimia elämässä aikuisilta ja Pihakoivun opin mukaan, elämästä selviää valehtelulla ja totuutta muunnellen.

Tämä käy ilmi kuukausiraporteista ja lapsethan kuulevat ja imevät vaikutteita elämäänsä "kotoansa".
Pihakoivu on tässä tapauksessa lapsen/lapsien koti.
Koti, minne kukaan ei saa tulla. Ei edes lapsen huoltaja.

Ovien lukkoon laittaminen ja pelko kertovat lapsille omaa tarinaansa.
Pitääkö lapsen pelätä omaa huoltajaansa ja poliisia?
Näin Pihakoivun johtoporras ja henkilökunta opettaa lapsille.

Pihakoivu voisi paniikkinsa keskellä miettiä, mitä hallaa he aiheuttavat lapsille oudolla
käytöksellään?
Täysin lapsellista käytöstä mukamas lastensuojeluyksiköltä.
Käytöksessä olisi voinut päätellä, että paikalle on tulossa Aku Ankasta tuttu Karhukopla.

Se siitä

Saunottua tuli, joten: huomiseen

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Töitä. ONNEA KISULLE. Pihakoivu. Ensimmäiset rakeet.

MAANANTAI:

Hommathan ne aamusella kutsuivat Seinäjoella. Onneksi sain kyydin ystäväni mieheltä.
Päivä meni joutuisasti, vaikka räkätauti on edelleen päällä, eikä loppua näy.

Kotiin päästyäni aukaisin kirjeen, kirjeessä oli kutsu uusinta leikkaukseen.
Arpi avataan ja syvemmältä kaivetaan. Pahinta on SAUNAKIELTO taas kerran. NYYH.

Ei  erikoista, saunottua tuli.

TIISTAI:

Kisu, rakas karvainen "lapsenlapseni" täyttää tänään 7 vuotta.
"Mummu" unohti tässä kaikessa tohinassa lähettää onnittelukortin, mutta lahja sitäkin
mieluisampi odottaa "mummulassa".

Vapaata oli hommista tänään.
Iltasella lähdin ystäväni kanssa kohti Ylistaroa ja Pihakoivua.
Ei sitä maalaisjärki meinaa ymmärtää, miksi lapsia ei viedä lääkäriin vaikka selkeät ohjeet on.
Ei maalaisjärki ymmärrä sitäkään, mitä Pihakoivussa pelätään?
Maalaisjärki sanoo vain: lasta/lapsia ei haluta päästää "oikelle" lääkärille koska jotain
voisi paljastua. Mitä? No, omana mielipiteenä epäilisin rauhoittavia lääkkeitä.
Mitään muuta syytä en ymmärrä, miksi lapsen hoito evätään jatkuvasti.
Alla on ote kirjoituksesta jonka kirjoitin julkisesti nähtäväksi naamakirjaan.

-----------------------------------------------------------

En, todellakaan teidä miten aloittaa kirjoittamaan Ylistarossa sijaisevasta Lastensuojeluyksikkö Pihakoivusta.
Moni on yönsä valvonut, etenkin he jotka olivat kunneelleen johtajaopettajan puhelun huoltajalle.
Satutteko muistamaan edellisen kerran kun koulusta ja Pihakoivusta tuli huoltajalle puheluita lapsen ahdistuksessa? Jos ette, niin poliisi neuvoi huoltajaa: kutsu paikalle ambulanssi ja ambulanssi kutsuu paikalle poliisin, niin lapsi pääsee tarvitsemaansa hoitoon. Kissan viikset. Huoltajaa ei päästetty edes sisälle. On edelleen epäselvää, kenen lasta ambulanssin henkilökunnalle näytettiin? Ambulanssin henkiökunta tuli ilmoittamaan huoltajalle: saimme ajan perjantaille sinulle ja lapselle lääkäriin. Aika tuli, huoltajaa ei päästetty lääkärin luokse lapsensa kanssa. Lääkäriaika oli muuttunut yllättäen yksityisajaksi. Huoltaja ilmoitti lääkärille ja Pihakoivun edustajalle: hoitosuhde loppuu tähän.
No, nykyisyyteen. Huoltaja oli saanut koulun johtajalta ja yksikön johtajalta tiedon, että lapsi on käynyt koulussa opettajien, myös johtajan päälle ½ m rautatangolla. Uhannut hypätä korealta alas. Johtava opettaja ilmoitti huoltajalle, ettei ko, lapsi voi olla koulussa oman ja muiden turvallisuuden takia. Hän päätyy opetukseen Pihakoivuun. Voi totta Mooses.
Pihakoivun työntekijä oli hakenut lapsen pois koulusta ja ilmoituksensa mukaan huoltajalle, lapsi oli istunut seinänvieressä kädet polvienpäällä täristen. Tottahan huoltaja lähti ilmoitukset saatuaan heti matkaan. Valitettavasti matkaan kului aikaa. Toimimme poliisien antamien ohjeiden mukaan. Yllätys, yllätys, päivystävä lastensuojeluviranomainen soitti. Hätäkeskus oli välittänyt tiedon myös hänelle. Päivystävä henkilö soitti Pihakoivuun ja tiedusteli heiltä lapsen tilaa. Kaikki hyvin. Lapset ovat menossa nukkumaan, ei mitään ongelmia. Päivystävä lastensuojeluviranomainen oli luultavasti Pihakoivun "käskystä" perunut ambulanssin.
Ihmettelen vaan millä oikeudella. Pihakoivun tietokoneelta löytyy määräys: kun lapsi seuraavan kerran saa "kohtauksen" hänelle pitää soittaa ambulanssi ja viedä hoitoon. Huoltaja ajoi ilmoituksen jälkeen Pihakoivun erään asuntolan pihaan.
Jännä ja erikoinen ilmiö oli, että kaikki johtajat saapuivat kiireesti paikalle. Ovet lukittiin ja verhot vedettiin eteen jokaisesta asunnosta.
Kaksi Pihakoivun työntekijää tuli ulos ja kehoittivat huoltajaa poistumaan paikalta, tai he soittavat poliisit. Tämä sopi mielle ja jäimme rauhallisesti odottamaan virkavaltaa paikalle, vaikka tiesimme, etteivät he voi mitään ilman ambulanssia.
Pihakoivun työntekijä ilmoitti, että lapset ovat jo nukkumassa. Kello oli 20:20. Ihmettelin heille, miten jokaisesta asunnosta paistoi valo, jos ovat nukkumassa? No, ovet siis olivat lukitut, vaikka emme edes nousseet autoasta.
Pihakoivun henkilökunta ei tässä yksikössä tainnut hädissään huomata, että heiltä puuttui yksi lapsi nukkumasta. Poika soitteli ovikelloa, hakkasi oveen, ei aukaistu. Lopulta nousin autosta ja kehoitin hakkaamaan pikkuikkunaan, että pääsisi "kotiinsa" sisälle.
Sama toistui poliisien kanssa. Ovet pysyivät kiinni. Vasta kun hekin
hakkasivat ikkunaan ja valottivat lampulla, ovi aukesi. Ko, lapsi nukkuu valot päällä. Lapsella on siis ahdistusta.Uskon, että minulla on enemmän kuolutusta mielenterveydellisiin ongelmiin kuin yhdelläkään Pihakoivun johtajalla tai työntekijällä. Ja auta armias, jos kyseessä olisi ollut ns, omassa kodissa asuva lapsi.
Sosiaaliviranomaiset olisivat olleet paikalla salamannopeasti. Huolena: mikä teillä kotona on vikana, kun lapsi oireilee noin pahasti. NYT: EI HUOLEN HÄIVÄÄ.
  • Eija Kiviharju-Ketola Kirjoitukseeni haluan lisästä vielä ihmettelyni: missä oli inhimillisyys huoltajaa kohtaan, missä oli kysymys / selitys? Ei missään, vain uhkaaminen poliisilla. Kivat kotiolot lapsella.
  • Eija Kiviharju-Ketola

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

PERJANTAI:

Hommathan ne aamulla kutsuivat. Onneksi sain kyydin "naapurilta" Seinäjoelle.
Autot kun olivat missä lienivät.

Päivä oli mukavasti työntäyteinen ja aikakin kului nopeasti.

 Yöllä sain puhelinsoiton, että autoni oli taasen hajonnut.
Siinä sitten soittelemaan kyytiä autossa olleille.
Onneksi yksi tuttava oli valmiina tuomaan porukan pois Seinäjoelta.
Auto tosin jäi sinne. NYYH.

Rauhallinen päivä, ilta ja yö????. Saunottua tuli.

LAUANTAI:

Heräsin yöllä siihen, että ikkunaan koputtettiin.
Avaimet kun olivat teiniltä jääneet kotiin.
Päivällä hommasimme hinausauton kuljettamaan autoa korjaamolle.
Siinähän koko päivä menikin.
Maailmaa tuli toki parannettua ja veetätystä nieltyä.
Aamulla pidin puhuttelun niin teinille, kuin muillekkin.
Mitäpä tuo auttoi. Elämän pitää kolhia enemmän, että nuoret oppivat tuntemaan vastuuta.
Koivuniemenherra, vaikka laissa kielletty onkin, voisi olla tehokas keino oppimaan vastuuta.

Saunottua tuli.

SUNNUNTAI:

Vesisadetta koko päivän.
Porukat olivat hyvin hiljaisia. Ihme juttu.
Alkaisikohan pikkuhiljaa alkaa vastuu painamaan hartioita.

Todella hiljainen päivä verrattuna edellisiin päiviin.

Kirjoitettavaa toki olisi mm, Kuntayhtymä kaksineuvoisen ja Lapuan lastensuojelun osalta, mutta
odotellaan ensin vastauksia korkeimmilta tahoilta.

Saunottua tuli, räkätauti vaivaa edelleen, joten: huomiseen.

torstai 18. syyskuuta 2014

Noottia Vaasan Aluehallintovirastoon. Anonyymi. Ym

Aika vaiherikas oli tänään iltapäivä ja ilta.
Kaikkea sattuu ja tapahtuu.

Itselläni oli tänään vapaata hommista ja räkätauti vaivaa edellee.

Tapahtuu sitä hyviäkin asioita.
Vaasan Aluehallintoviraston lastensuojeluviranomaiset ovat saaneet NOOTTIA
Eduskunnan Apulaisaoikeusasiamieheltä.
NOOTTI on päivätty 15.09.2014.

Asioita ei ole hoidettu niin kuin pitäisi.
Onnittelut äidille, joka tunsi lain ja osasi hakea oikeutta.

Anonyymi on laittanut useitakin mielipiteitä sähköpostiini, mutta julkaisen vain yhden.

----------------------------

[Eija Kiviharju-Ketola] Uusi kommentti tekstissä Timo Soini ( ps) on löytänyt Itsenäisyyspuolueen. ....

Vast.ott.: e.kiviharju@hotmail.com
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Timo Soini ( ps) on löytänyt Itsenäisyyspuolueen. ...":

Jep jep, että oot tehny lastensuojeluilmoitukset lastensuojeluviranomaisesta? Ei hyvää päivää, luulis sun kaltaisen asiantuntijan tietävän, että lastensuojeluilmoitus tehdään LAPSESTA. Jos sulla on viranomaisten toiminnasta valitettavaa, siitä täytyy olla yhteydessä ihan muualle.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 18. syyskuuta 2014 18.45 


-----------------------------------------

Hyvä Anonyymi. Kiitos viestistäsi.
Tottahan toki, olen virallisten kanavien lisäksi tehnyt lastensuojeluilmoitukset lastensuojelusta, joka ei suojele lapsia.

On merkittävää, että 112 nauhalta löytyy lastensuojeluilmoitus, lastensuojelusta, joka ei osaa työtänsä hoitaa.
Lastensuojeluilmoitus lastensuojelusta koskee nimenomaan LAPSIA.

Tunnuit jotenkin tutulta kirjoituksesi perusteella, joten kävin läpi viestit ja puhelut.
Löytyihän sieltä yhden henkilön kohdalta sama sanonta.
Voit siis aivan vapaasti soittaa minulle.
Ei tarvitse piiloutua Anonyymiksi, jos puheet ja sanonnat käyvät yksiin.

Sinulle toivotan Hyvää syksyä.
JEP, JEP.

Siinäpä sitä taasen miettimistä.
Saunottua tuli, joten: huomiseen.
 

 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Nyt liittyi Seinäjoki lastensuojelun ihmeelliseen maailmaan. Valitettavasti.

Ihan mukava syyspäivä.
Räkätauti, ihan sellainen vanhanaikainen iski päälle.
No, kaikkei tautia on näin syksyllä kulussa.

Ei mitään kovin erikoista tänään. Vaapaapäivä. JEE.

Lääkäri soitteli iltasella koepalan tuloksia ja verikokeen tulokset sai itse katsoa netistä.
 Lääkäri, verikokeiden tuloksille on tosin vasta viikkojen päästä.
Ennen vanhaan odoteltiin lääkärin lausuntoa, nyt voit tutustua tuloksiin jo etukäteen.

Olen järkyttynyt FACABOOKISSA olevasta kirjoituksesta koskien Seinäjoen
lastensuojeluviranomaisia.
Seinäjoen lastensuojelu liittyi tänään Kauhavan ja Lapuan lastensuojelun kummalliseen
toimintaan.
Lapsella ei väliä, kunhan rahaa tulee tuutin täydeltä.
Käykää lukemassa.
Löydätte sen ihan helposti minun nimelläni. Olen sen jakanut sivuilleni.

IHMETTELEN, MIKSI KUKAAN VIRANOMAINEN EI REAGOI VAIKKA
IHMISET OMALLA NIMELLÄÄN KIRJOITTAVAT LASTENSUOJELUN
TOTAALISISTA TÖPEISTÄ.
TÖPEISTÄ, MISSÄ LAPSI ON HEILLE NOLLAN ARVOINEN.

Eikös lastensuojelun pitäisi olla lastensuojelua, EIKÄ TURVAPAIKKA TUTTAVILLE, ETTÄ SAAVAT TÖITÄ?

Voi tautinen tätä lastensuojelua nykyään.
Se ei ole lastensuojelua, vaan ihan muuta.
Nimeksi lastensuojelulle voisi vaihtaa esim: TYÖVOIMATOIMISTO 2.

Saunottua tuli, joten: huomiseen.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Timo Soini ( ps) on löytänyt Itsenäisyyspuolueen. Lastensuojelu.

SUNNUNTAI:

Kaunis päivä. Aurinko helli meitä taasen.
Ei uskoisi, että mennään pitkällä Syyskuuta.

Päivä oli todella täynnä yllätyksiä.
Odotetut vieraat saapuivat myös ajallaan.
Yllätyksenä tuli erilaisia päivitystietoja poliisilta erään asian tiimoilta.
Päivitykset heittelivät 2-3 päivää poliisista riippuen..
Outoa, todella outoa.  No, tottahan toki sitä poliisin sanaan luottaa.
Ainakin tähän asti. Odotellaan jatkoa.

Saunottua tuli,

MAANANTAI:

Aamusta aikaisin kutsui Seinäjoki. Ensin laboratorio verikokeineen, sitten hommat.
Voi miten hyvältä kahvi maistuikaan kun sitä vihdoinkin sai.
Päivä oli mukavan kiireinen. Aika kului hyvin ja hommia riitti.

Perussuomalaisten Timo Soini on sitten löytänyt Itsenäisyyspuolueen.
Näin voin ilolla todeta, lehdissä on ilmoitettu Soinin haluavan kansanäänestyksen eurosta.
Itsenäisyypuolueen teemana on : OMALLA RAHALLA OMAAN TULEVAISUUTEEN.

Toivotan Timo Soinin, LÄMPIMÄSTI Tervetulleeksi Itsenäisyyspuolueen tilaisuuksiin.
Samalla voisimme keskustella mitä eroa on erota eurosta ja EU:sta

Saunottua tuli.

TIISTAI:

Hommista vapaata, mutta toisen homman "pakollinen" kurssi tuli Seinäjoella tänään suoritettua.
Maailmaa tietenkin parannettiin ja hauskaa oli.

Lehdissä oli tänään kirjoitusta siitä, kuinka lapsia ei lastensuojelussa kuunnella.
Tästä kuuntelemattomuudesta minulla on oma kokemus Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelun osalta.
Lukekaa ensin lehtikirjoitus:
Lehti 16.09-14
--------------------------------

Lapsen mielipide sivuutetaan valitettavan usein hallinto-oikeuksien huostaanottopäätöksissä, kertoo Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
Sen tutkimuksen mukaan lapsen näkemys ohitetaan oikeuden päätöksissä etenkin silloin, kun päätös on lapsen tahdon vastainen. Lapsen kantaa referoitiin pääosin silloin, kun lapsen mielipiteet tukivat päätöksen lopputulosta.
Tutkimuksessa selvitettiin lapsen edun ja osallistumisoikeuden toteutumista huostaanottohakemuksista ja niistä tehdyistä hallinto-oikeuden päätöksistä kolmen kuukauden ajalta keväällä 2010.
Muodollisesti yli 12-vuotiaiden oikeus tulla kuulluksi toteutui hyvin, mutta nuoremmat lapset jäivät helposti näkymättömiksi. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että eri viranomaiset saattavat tulkita samassakin tapauksessa lapsen etua hyvin vaihtelevasti.

-------------------------------------------

Nuori n, 17 -v pyysi minulta kyytiä lastensuojeluviranomaisten luokse Kauhavalle.
Hän oli itse tilannut ajan.
Tottahan toki, kyyditsin nuoren hänelle tärkeään tilaisuuteen.
En mennyt itse paikalle, koska asia ei minulle kuulunut.

Menin hakemaan nuorta sovittuna aikana ja kuulin kuinka työntekijä kysyi:
miksi sinä et ole ennemmin kertonut näitä asioita?
Nuori vastasi: olen yrittänyt, mutta vanhemmat on aina puhuneet päälle.

Tämä nuori oli yrittänyt saada sanottua n, 5 vuotta mitä asiaa hänellä olisi lastensuojelulle.
Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelu ei kuunnellut asiakastansa, vaan kuunteli asiakkaan vanhempia.
Tässä tapauksessa lastensuojelu teki totaalisen väärin.

Tämä ei ole ainut tapaus Kuntayhtymä kaksineuvoisessa. On lapsia joiden mielipiteitä ei ole kuultu lainkaan.
Tämäkö on lastensuojelua? Ei todellakaan, vaan vanhempien suojelua.
Pahimmassa tapauksessa: lastensuojelun suojelemista.

Lapuan lastensuojelu ei kauvaksi jää Kauhavan lastensuojelusta.
Sama periaate.
Lasta tai nuorta ei kuunnella. Jos kuunneltaisiin moni lapsi olisi pelastettu helv---tä.
Lapsella ei näytä olevan väliä, eikä hänen mielipiteillään vaikka laki näin velvottaakiin.

Olen tehnyt, niin Kuntayhtymä kaksineuvoisen, kuin Lapuankin lastensuojelusta, lastensuojeluilmoituksen.
Arvatkaa kaksi kertaa, johtiko se mihinkään?
Ei tietenkään.


Mielenkiintoista on: miten lastensuojelussa voidaan tulkita lakia erilailla?

Eikö lapsen edun pitäisi mennä kaiken muun edelle?
Jos lastensuojelun viranomainen ei tähän kykene, olisi varmasti aika vaihtaa ammattia.

Tämä ammatinvaihto tuntuu olevan aika yleinen vaihtoehto nykyään useammalle lastensuojeluviranomaiselle.
Tutkimuksessa on todettu, että joka kolmas lastensuojeluviranomainen on epäpätevä
työhönsä.
Ajatelkaa, joka kolmas.

No, se siitä.
Saunottua tuli, joten: huomiseen.


lauantai 13. syyskuuta 2014

Oikkuileva nettiyhteys.

Eilen jäi osa kirjoituksistani pois mm, perjantai.
Palataan siis:

PERJANTAI:

Ei mitään kovin erikoista.
Vapaata hommista, muttei tylsää.
Päivä ja ilta kuluivat puhelimessa.
Yllättäviä asioita joista osa järkyttäviä, tuli tietooni.
Näiden perusteella voin päätellä, että lastensuojelu on tainnut tulla tiensäpäähän.
Palataan asiaan, kun se julkistetaan.

Parasta tässä päivässä oli:


JEEE. MINÄ PÄÄSIN SAUNAAN.
( keskeytin saunomisen 3 kertaa puhelujen tärkeellisyyden takia. Onneksi saatoin auttaa )
------------------------------
LAUANTAI:

Tänään tuli jo aamusta viesti puhelimeen, että häiriöt 2 G-, 3G- ja 4gG taajuksilla esiintyvät vieläkin.
Tulevana yönä vikaa korjataan klo: 00:00 - 03:00 välisenä aikana.
Toivotaan, että yhteydet alkavat paremmin toimimaan.

Rauhallinen lauantai.
Kaupassa käynti, ym, kotiaskareita tuli tänään tehtyä.
Puhelinkin muistutti olemassa olostaan.

MINÄKIN SAUNOIN. Joten: huomiseen.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Sekalaista, kuten Pihakoivun ja Kuntayhtymä kaksineuvoisen toiminta.

TORSTAI:

Vapaata hommista, mutta Seinäjoki kutsui kuitenkin.
Ensinnä oli tikkien poisto, sitten pikkuisen hommia ja lopuksi kokous.

Pidimme Ipun kuukausikokouksen Seinäjoella iltasella.
Oli todella mahtavaa tavata niin uusia- kuin vanhojakin jäseniä.
Kokous meni hyvin ja onnistuneesti.
Suunnitelmissa on vaikka mitä ja yksi suunnitelma sai tänään onnistuneen sinetin.
Palataan tähän asiaan kun aika on kypsä.

Lastensuojeluyksikkö Pihakoivusta oli lähetetty kuukausiraportti huoltajalle.
Huoltaja luki sen minulle ja voin vain todeta:
KAIKKEA SOOPAA JA VALHEITA SITÄ RAPORTTIIN KIRJOITETAAN.

Olen itse ollut paikalla määrätyissä tilanteissa ja ne eivät TODELLAKAAN MENNEET JA
OLLEET NIIN, KUIN PIHAKOIVUSTA ANNETAAN YMMÄRTÄÄ.

Kyllä tässä laittaa ihmisen miettimään, mitä peliä pelataan?
Onko Kuntayhtymä kaksineuvoinen tietoinen Pihakoivun epämääräisistä kuukausiraporteista?
Pitäisi olla. Oletan, että myös lastensuojelu saa kuukauden raportit.

Kuka suojelee ketä?
Pihakoivu itseään, vaiko Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelua, vaiko toisin päin.
Olkoon miten on, MUTTA MINÄ EN HYVÄKSY RAPORTTEJA JOTKA
EIVÄT PERUSTU TODELLISUUTEEN.

MISSÄ ON HUOLI LAPSISTA?
EI MISSÄÄN.
ON VAIN HUOLI OMASTA TOIMINNASTAAN, JOKA TÄLLÄ HETKELLÄ
ON NIIN KUNTAYHTYMÄ



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Tiistai ja keskiviikko. Kaikenlaista.

TIISTAI:

Seinäjoki ja hommathan ne siellä kutsuivat.
Kyllä on harvinaisen kiirellinen päivä. Hyvä kun nimensä iltasella tiesi.
Onneksi sain kaikista kiirellisemmät hommat tehtyä.
Huomenna kun on vapaata, niin toisellekkin uurastajalle jäi hommia.

Ihanan lämmintä oli tänään. Päivällä kova sadekuuro yllätti ja ukkonenkin vähän jyrisi.
Onneksi sade oli ohimenevää.

KUKAAN ei saunonut tänään. Tämä on tasapuolisuutta. HEH.

KESKIVIIKKO:

Vapaapäivä hommista.
Aurinko armas näyttäytyi tänään. Tyyntä ja lämmintä oli edelleen.

Aamusella "naapuri" käväisi kylässä ja itse lähdin päiväsellä toisen "naapurin" luo käymään.

Iltapäivästä olikin sitten pankkireisu.
Hengetär sai talonsa myytyä ja menin allekirjoittamaan papereita.
Pientä ongelmaa meinasi tulla, kun velkani pankkiin, ei täsmännyt tililleni maksettavaan rahasummaan.
Onneksi asiat järjestäytyivät ja nyt olen päässyt velasta pois.
Vein samalla käynnillä minulla olleen avaimen uusille omistajille.

Onnea kaikille, niin myyjälle kuin ostajille.

Ai niin. Samalla pankkikäynnillä käväisi myös "naapuri" kauppareissulla.
Monta asiaa tuli hoidetuksi.

Mies saunoi, minä en. NYYH.
Se siitä tasapuolisuudesta.
Odottakaa vain, kohta pääsen minäkin saunaan.

Joten: huomiseen.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Ihana sää, tänäänkin. Ym

Seinäjoki ja hommathan ne aamulla kutsuivat.
Kyllä meni aika nopeasti, hommia kun riitti koko päiväksi. Hyvä niin.

Viime yönä näin jo unta saunomisesta.
Saunominen kun ollut kiellettyjen listalla jonkin aikaa ja on vielä vähäsen.
Onneksi, edes unessa pääsee saunaan.

Eilen kirjoitin oudosta tapahtumasta Lapualla, kun isä menee tapaamaan lastaan.
Nyt on selvinnyt, että tyttöä on peloteltu.
Uskoteltu, että menetät kaiken jos olet yhteydessä isääsi.
Arvatkaa, kuka on pelottelun takana.

Mikä vahinko, ettei Lapuan lastensuojelu puutu asiaan. No, pelotteluhan vaikka
eivät siitä ehkä tiedä mitään, sopii heidän suunnitelmiinsa 100 %.

Todella surullista, että nuori ihminen ajetaan täydelliseen pelkotilaan toista
vanhempaansa kohtaan.

Tämä, jos mikä, on nuoren mielenterveydellä leikkimistä.
Kuka kantaa vastuun?
Ei ainakaan pelottelija. Hän on vain tyytyväinen.

Ihana oli sää tänäänkin. Kesä jatkuu.

Muut saunoivat, minä en. NYYH.
Huomiseen.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kesä jatkuu. Outoa toimintaa Lapualla. Ym.

Aamusta, päivään saakka oli sumua, mutta vihdoinkin ihana lämpöpallomme ilmaantui esiin.
Varjossa mittari näytti + 20. Syyskuu ja aurinko hellii meitä.

Eräs isä tuli tänään tapaamaan tytärtänsä Lapualle.
Hän ei ole saanut yhteyttä tyttäreensä millään lailla pitkään aikaan.
Edes tytön äiti ei ole yhteydenpitoa varmistanut, eikä Lapuan lastensuojelu.

Tytär, 16 v asuu Lapuan lastensuojeluviranomaisten hommaamassa asunnossa.
Tapahtui todella outo asia. Tytär joka vielä kesällä oli isänsä kanssa parasta kaveria,
oli pelästynyt isän saapumista. Miksi?

Minun epäilykseni on, että äiti tai lastensuojelu on kieltänyt nuorta olemassa tekemisissä isänsä kanssa.
Uskon jopa, että on peloteltu sillä, että menettää kaiken.
Tunnen tytön todella hyvin, aikä ko. toiminta sovi hänelle.
Hän oli lähettänyt äidilleen viestin, isän saapumisesta kylään.
Poliisit tuli paikalle, että heilahti.
Onneksi poliisit ovat tottuneet näkemään ja kuulemaan kaikenlaista.
Eli, ei mitään ongelmaa heidän puoleltaan.
Toivon, että joku joka tietää kenestä kirjoitan ilmoittaisi tytölle, että samat mahdollisuudet omaan elämään on myös Utsjoki-Kevo linjalla.
Erona voi olla, ettei äiti tai lastensuojelu naruta häntä kuten nyt tapahtuu.

Päivä on kulunut aika pitkäveteisesti. Haluja työhön olisi, mutta kun ei saa hikoilla, niin ei saa.
Mies leikkasi iltasella nurmikkoa. Nurmikko kasvaa edelleen.

On tämä maailmaa mallillaan.

Tässä pari kuvaa kesästä, joka meitä vielä hellii.







En saunonut, mies kyllä, joten: huomiseen.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Hommia, ym. Mukavaa ?!?. Miten, sen nyt ottaakin.

Kesä on tullut takaisin.
Mittari ulkosalla näyttää nytkin varjossa + 19 ja auringossa+ 33. VAUDE.

Hommat ja Seinäjoki kutsuivat aamusta.
Työpäivä vierähti nopeasti, hitaammin menikin aika sitten kyyttiä odotellessa.
Ei ollut miesparka huomannut, että on lauantai ja työt eivät todellakaan kestä iltaan asti.
Saapuihan tuo kuski aikanaan. Mikäs se toisaalta oli odotellessa ja nauttia ihanasta lämmöstä ulkona.
Toivotaan, ettei kuskia tarvisisi enää kauvan käyttää ja ettei mitään jatkotoimenpiteitä joutuisi
kokemaan. No, kaikki selviää aikanaan.

Sain tänään uudelleen välitetyn viestin, eräältä huoltajalta.
Kuntayhtymä Kaksineuvonen / Kaappola ja Järvi ovat kaikessa viisaudessaan tehneet
oudon päätöksen.
Päätöksessä huoltajat eivät kohtaisi toisiaan, eivätkä lapset olisi myöskään läsnä.

No, lapset eivät ole olleet ennenkään paikalla, eikä heitä ole kuultu.
Käsittämätön päätös.
Huoltajilla ei ole keskenään mitään riitaa. Toinen huoltajista on vain huolissaan lapsien
turvallisuudesta.
Huoli omien lasten hyvinvoinnista ei saa olla syynä tehtyyn päätökseen.

Vuosi sitten Kuntayhtymä Kaksineuvoinen välitti minulle samankaltaisen päätöksen.
Eipä ole vuoden aikana Kuntayhtymä Kaksineuvoisen lastensuojeluviranomaiset
osanneet kertoa syytä: miksi en voisi toimia tukihenkilönä.

Edelliseen vuoteen verrattuna, tekstiä on muutettu.
Nyt, toimisin päätöksen mukaan : lastensuojeluviranomaisessa asioissa.
Mitähän nämäkin sanat, suomeksi tarkoittavat?
Miksi kaikkien omaisten osanotot kielletään, vain asianajaja on tervetullut.

Pitänee uusia vuoden takainen selvityspyyntö ja liittää uusi kielto selvitykseen.
Huvittavinta, jos lastensuojelussa voi tuota sanaa käyttää on, etten tunne edelleenkään lapsia.
Toisen olen kerran nähnyt, mutta en tuntisi vaikka ovelle ilmaantuisi.

Mikä on Järven ja Kaappolan mukaan: tarkoituksenmukaista?
Salaaminenko? Salaiset tapaamiset eri aikoina huoltajien kanssa? Omaisia ei haluta paikalle, syystä??

Tervettä tämä toiminta ei ole.
Tarkoituksenmukaista olisi selvittää lapsien asiat, eikä sotkea niitä enää entisestään.

Alla saamani välitetty sähköposti. Lukekaa ja ihmetelkää.
-----------------------------------------------



perjantai 5. syyskuuta 2014 Niina Kaappola. niina.kaappola@kaksineuvoinen.fi; kirjoitti:
 Hei !!!!!!
 Valitettavasti emme pysty järjestämään poikia koskevaa neuvottelua aikaisemmin kuin 15.9.
 Olemme päätyneet siihen, että pidämme erilliset neuvottelut teidän vanhempien kanssa.
Sinun osaltasi neuvotettelu on maanantaina 15.9. klo 12.00-13.30.

 Eija Kiviharju-Ketolan läsnäolo neuvottelussa ei ole mahdollista, koska hänen toimiminen poikien asioissa lastensuojeluviranomaisessa on rajoitettu aikaisemmalla päätöksellä.
Asianajajan mukaantulo neuvotteluun on mahdollista, mutta vanhempiesi läsnäolo neuvottelussa ei tässä tilanteessa ole tarkoituksenmukaista.

Terveisin
Niina Kaappola ja Terhi Järvi
-----------------------------------------

Tiedänhän minä kyllä, mistä kielteinen asenne minua kohtaan johtuu.
Olen kirjoittanut lehtiin, nettiin, ym Kuntayhtymä Kaksineuvoisen lastensuojelun epäkohdista.

Tässä tuleekin mielenkiintoinen näkökohta esiin:
Miksi Kuntayhtymä Kaksineuvoinen antaa henkilökohtaisen vihan minua kohtaan vaikuttaa lapsien huoltajiin ja lapsiin?
Jokaisessa ammatissa pitää pystyä erottelemaan omat tunteet pois työasioista.
Jos tähän ei pysty, ammatinvalinta on väärä. Valitettavasti.

Aikaa on mennyt vuosia ja Kuntayhtymän lastensuojelu on edelleen samassa tilassa ja
niin ovat huostaanotetut lapsetkin.
Mitään ei ole siis tehty lapsien eteen.

No, se siitä.
Eräät saunoi, minä en. Joten: huomiseen.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Hommia. Ym

Mahtavan kesäinen päivä oli tänäänkin. Ihmiset kulkivat t-paidoissa ja nauttivat lämmöstä.
Nyt kellon näyttäessä 20:22 mittarissa on edelleen +  18 astetta.

Seinäjokihan se aamusta kutsui ja hommat siellä.
Tosin ennen hommia käväisin lääkärillä.
Saikkua olisin saanut, mutta en ottanut. Menihän se aika hommissakin.

Ei siis mitään ihmeellistä.
Huomenna luultavasti enemmän kirjoitusta, kunhan saan sähköpostia.

Mies saunoi, minä en.
Jo on maailmankirjat sekaisin, vai mitä?

Huomiseen.

torstai 4. syyskuuta 2014

Hommia, hommia.

Vaasan sakki lähti eilen myöhään illalla kotiansa kohti.
Kisu, karvainen "lapsenlapseni" ei suostunut jäämään mummun "hellään" hoitoon. HEH.

Aamusella kutsui Seinäjoki ja hommat.
Aika rauhallinen oli tämä torstai.
Isompi pomo soitteli ja kiitti hyvin tehdystä työstä.
On se ihan mukavaa, kun saa positiivista palautetta pomolta.

Hengetär on saanut myytyä asuntonsa Kosolankylässä.
Hyvä asia, olen hänen puolestaan onnellinen.
Miksi en olisi myös omasta puolestani onnellinen, lainan jonka otin hänen puolestaan
tulee nyt maksetuksi.

Teinillä on pikkuisen kuumetta. Tautia, joka nyt jyllää kaikilla.

Ei, erikoista.
Saunottua tuli, joten: huomiseen.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Maanantai, tiistai ja keskiviikko.

MAANANTAI:

Vapaapäivä hommista.
Aika meni asuntoa siivotessa ja ruokaa laittaessa.
Olen kuullut ihmeellisiä juoruja kylältä, minua koskien.
Jokainen voi miettiä itsekseen, uskooko juoruja joiden alullelaittaja on ollut hoidossa nuorena Törnävällä?
Aika kertoo totuuden juorujen suhteen.

Onneksi mottoni on: kyllä maailmaa ääntä mahtuu, riittää kun itse tietää totuuden.
Se siitä.
Saunottua tuli.

TIISTAI:

Osittain vapaata. Hommat kutsuivat vasta klo: 13:00 aikoihin.
Outoahan se oli taas mennä iltapäiväksi töihin.
Huippu oli kun meinasin sulkea putiikin klo: 17:00. Viimehetkellä huomasin, että olimme siirtyneet
talviaikaan ja aukioloaika oli pidentynyt 17:30.

Illalla myöhään saapuivat Vaasan sakki.
Vävy on iltavuorossa ja asunnossa tehdään putkiremonttia.. Nuku nyt siinä aamulla, kun asunnossa on
työt menossa.
Ei ihmeempiä tänään. 
Saunottua tuli.

KESKIVIIKKO:

Hommathan ne aamusta kutsuivat.
Ihan normaali työpäivä. Aika meni, että heilahti.

Hyvä ystäväni Carita Laaksonen oli tänään Järviradiossa.
Aiheena lastensuojelun raadollisuus laitoksissa.
Uskoisin, että kyseistä ohjelmaa voi kuunnella netistä. Ohjelma alkoi n, klo: 13:00 aikoihin.

Vaasan kersa ja Kisu ovat vielä meillä. Vävy lähti päiväsellä iltatuuriin hommiin Vaasaan.

Alla on kirjoitukseni, niin Ilkkaan, Pohjalaiseen kuin muihinkin lehtiin.
Pidän todella ihmeenä, jos lehdet uskaltavat julkaista kirjoitukseni, joka on täyttä totta ja asettua
puolustamaan lapsia.
Odotellaan, onko lapset tärkeitä medialle?

Tässä kirjoitukseni:



Antti Perkkalaisen ollessa vielä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtaja sain häneltä
ja Eija Ala-Toppari-Peltolalta tiedotteen,
Tiedotteessa todettiin: jos en lakkaa kirjoittamasta Kuntayhtymän lastensuojelusta, niin
he harkitsevat minua kohtaan oikeudellisia toimenpiteitä.
No, Perkkalainen erosi aika pian tiedotteen jälkeen.
Oikeuteen Kuntayhtymä Kaksineuvoisen lastensuojelu voi haastaa minut koska tahansa.
Tulee ainakin totuus lastensuojelusta esille.
Kuntayhtymän lastensuojelu ei ole menossa olevan vuoden aikana kertaakaan ottanut kahta 
huostaanotettua lasta mukaan vanhempien palaveriin.
Ko, lapsilta ei ole kysytty mielipiteitä, vaikka laki niin määrää.
Ko, lastensuojelu ei ole piitannut mitään siitä, että huostaanotettujen lasten
olinpaikka Ylistarossa ei kerro huoltajalle todellisuutta kuukausiraportissaan.
Itse järkytyin kun Pihakoivuun Ylistaroon sijoitettu 8 vuotias kysyi 2 päivän päästä
huoltajaltaan: mikä se iso auto oli Pihakoivun pihassa? 8 vuotias oli miettinyt päiviä,
mikä auto ja miksi huoltaja oli paikalla?
Kyseesä oli ambulanssi, jonka piti viedä lapsi lääkäriin.
Kysyin huostaan otetulta: eikä sinulle ole kerrottu mistä oli kyse? Ei ollut kerrottu.
Samoin järkytyin kun menin huoltajan kanssa kysymään epikriisiä huostaanotetun edellisestä käynnistä
nuorisopsykiatrisella polilla.
Vastaanotto virkailija kertoi, ettei käyntiä ollut merkitty tapahtuneeksi, vaikka Pihakoivun kuukausiraportissa näin
mainittiin. Oli jopa diagnoosi merkitty.
Odotimme aikamme ja lopulta joku kirjoitti lääkärin nimissä 20 päivää sitten tapahtuneen ns, lääkärikäynnin.
Lääkäri kehui huostaanotetun villapaitaa ja sitä miten lapsi oli muistanut huoneen.
Ei muuta. Ei syytä, miksi huostaanotettu oli tuotu lääkäriin, ei mitään diagnoosia, vain liirumlaarumia.
Ihmettelen vieläkin miten Pihakoivu osasi kirjoittaa raporttinsa lääkärillä käymisestä, lääkäri kun kirjoitti lausunnon paljon myöhemmin.
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ei vieläkään lainmukaisen vastausajan mentyä umpeen selvittänyt
minulle, miksi lastensuojeluilmoitus luokitellaan kiusanteoksi.
Tämä kirjoitukseni on vain pienen pieni osa siitä mitä todellisuudessa tapahtuu lastensuojelussa.
Olen todennut, rahastusta on lastensuojelu ja pelottelua jos uskallat tuoda todellisuuden esiin.
Toivon, että kirjoitukseni herättää huostaanotettujen vanhempia miettimään:
Onko sijoitus todella tarpeen? Tässä tapauksessa ei ole.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Saunottua tuli, Kisua myöten. Huomiseen.